Vaellus takana, uudet edessä!

Vaellus on nyt takana ja kokemus oli aivan huikean hieno!

Suunnitelman toteutuminen

Alkuperäinen suunnitelma eli vain hiukan, alla toteutunut reissu:

• 27.9. ti Hetta -> Sioskuru (15km)
• 28.9. ke Sioskuru -> Hannukuru (15,6km, mukana 2km poikkeaminen Tappuriin)
• 29.9. to Hannukuru -> Nammalakuru (13,7km)
• 30.9. pe Nammalakuru -> Pallas (13km)

Ajo Muurameen samana iltana.

Statistiikkaa:

• Kokonaismatka oli aika tarkalleen 57km
• Keskinopeudeksi tuli 3,3km/h
• Rinkka painoi 17kg, paino oli sama vaelluksen loputtua - varusteet siis olivat vettyneet viimeisen yön ja päivän aikana sen verran kun paino oli pudonnut kaasun ja ruokatavaroiden huvettua.

Kuinka reissu sujui?

Vaellus oli ensimmäisesta askelesta viimeiseen todella mukavaa ja palkitsevaa! Uudet kengät osoittautuvat erinomaiseksi ostokseksi - ei rakkoja eikä hiertymiä! Meindl puhuu totta kun sanoo että kenkien lämmön avulla jalkaan mukautuva materiaali ei vaadi sisäänkävelyä, ne istuvat erinomaisesti ja jäykkä pohja oli mahtava kivikoissa, jalkapohjat eivät väsyneet pätkääkään. Lisäksi kenkien vedenpitävyys oli 100%, jalat olivat aivan kuivat alusta loppuun vaikka välillä vettä oli nilkkaan saakka ja joka päivä satoi.



Vaellussauvat ovat upea keksintö. Niiden avulla vältin ainakin kaksi kaatumista, lisäksi niiden apu nousuissa oli merkittävä. Kun käsille saa siirrettyä edes muutaman prosentin jalkojen työstä, elämä on paljon helpompaa ja niinpä kovatkaan nousut eivät hapottaneet jalkoja vaan eteneminen oli miellyttävää. Ja lisäksi sauvat antavat mukavan nojailutuen kun välillä pysähtyy lepäämään kesken nousun.



Teltta kestää rankkasadetta ja myrskytuulia, sekin tuli nyt testattua. Ja jopa lätäkössä nukkumista, onneksi saumat pitävät vettä ja pohjan reunus nousee riittävän korkealle, tämän sai viimeisenä yönä todeta kun huolimattomasti olin pystyttänyt teltan notkelmaan. Kun herää yllä huomatakseen makaavansa aivan kuin entisaikain vesipatjalla, ei hymyilytä. Veden syvyys oli pahimmillaan 5cm ja osa jo lirahti reunan yli kun teltan absidissa oleva rinkka nojasi reunaa painan sitä alas. Tara ressukka makasi lätäkössä kun puoli kolmelta yöllä heräsin käden osuessa lätäkköön.
Ihan ensimmäiseksi koppasin hytisevän koiran telttapatjalle ja kuivauksen jälkeen käärin Taran lämpimään ja kuivaan makuupussiin. Tämän jälkeen ryhdyin pohdiskelemaan seuraavaa siirtoa...

Koska sade olit todella rankkaa ja raju tuuli reuhtoi telttaa, päätin homman hankaluudesta huolimatta pukea sadekamppeet teltan ahtaudessa ja käväistä ulkona. Ulkona totesin että siinähän se teltta likoaa aivan keskellä vesilätäkköä. Ojan kaivaminen ei kivikkoiseen maahan olisi onnistunut joten hetken pohdiskelin siirtämistä. Koska siihen olisi rankkasateessa mennyt aikaa ja homma olisi ollut todella sotkuista, päätin että olkoon, jos vesi on tulviakseen teltaan, tulvikoon. Kaikki kamppeet olivat vesitiiviissä kanoottipusseissa joten vain tara ja minä olisimme kastuneet. Toki makuupussi myös mutta koska kyseessä oli viimeinen yö, en välittänyt siitä vaan painuin nukkumaan. Uni tulikin melkein heti ja heräsin mukavan kuivaan ja lämpöiseen aamuun klo 8, sade oli lakannut ja lätäkkökin melkein kadonnut.

Taran sadetakki oli täyden kympin ostos; se sai olla päällä koko reissun, vain leirissä otin sen pois mutta koska se paitsi piti koiran kuivana, oli myös erinomainen suoja tunturin kovissa tuulissa, totesin että olkoon päällä mahdollisimman paljon. Ja Tarakin tykkäsi, aina kun otin pusakan esille, Tara tuli luokse samantien. Huomasi hänkin että pomppa päällä on mukavampaa.

Makuupussi kuuluu myös nappiostoksiin. Se oli erittäin mukava ja lämmin. Untuvapussia ei voita mikään, nyt sen ymmärrän itsekin.

Trangia kaasupolttimella on loistava! Vesi tuntuu kiehahtavan hetkessä ja kaasun kulutus on käsittämättömän vähäistä. Kaasua kului reilusti alle 200g, minulla oli siis tuplasti kaasua mukanani (kolmessa pullossa 230g + 100g + 100g). Tosin käyttökin oli aika vähäistä, mitä nyt yhdet letut paistoin ensimmäisenä iltana. Muuten käyttö oli veden kiehauttamista ruokaa ja kahvia/kaakaota varten.

Ruoan suhteen tein laskuvirheen, en laskenut reserviä mukaan ja nyt menin minimaalisella kalorimäärällä. Ihme kyllä kertaakaan ei iskenyt väsähdys vaan energiat tuntuivat riittävän loppuun saakka. Olisikohan vararasvoista palanut riittävästi? Joka tapauksessa seuraavalle reissulle on fiksumpi ja varaan mukaan enemmän ravintoa. Nyt menin n. 1000kcal vajeella/vuorokausi eli todella niukalla energialla. Vaarana tuollaisessa on se, että kun energia loppuu, se todennäköisesti loppu kuin veitsellä leikaten ja jos silloin ei ole mistä ammentaa, voi olla pulassa kylmässä tunturituulessa.

Tara reissukaverina

Tara osoittautui täydelliseksi vaelluskumppaniksi. Koiran äärimmäisen hyvä itsehillintä ja tottelevaisuus mahdollisti irti pitämisen koko reissun ajana - iso turvallisuusstekijä esimerkiksi jyrkissä rinteissä kun koira ei ole narussa kiinni. Horjahtaminen narussa olevan koiran kanssa voisi olla kohtalokasta molemmille. Lisäksi tasapainoilu on helpompaa ilman taluttimessa olevaa koiraa.

Taran riemu oli tärkeä omankin mielialan parantaja. Aina kun leiri nousi pystyyn, Tara palkitsi aherruksen riemukkaalla hepulilla. Ja mm. Lumikeron huipulle nousun päätteeksi järjestetty hepulointi tarttui itseenikin ja en voinut kuin nauraa touhulle!

Teltassa tara ei turhia hötkyillyt ja vaikka ulkoa kuului vaikka mitä, ei Taraa haukututtanut vaan se vain nosti päätään, kuunteli hetken ja kävi takaisin nukkumaan.

Vain yhden kerran kiusaus kävi Taralle ylivoimaiseksi, kymmenen metrin päässä tunturin rinteessä tepasteli neljä kiirunaa joiden perään tara säntäsi. Sekin tilanne katkesi yksinkertaisesti vislaamalla, ajo loppui siihen paikaan ja Tara juoksi suoraa päätä luokse.

Aivan mahtava koira!!!

Mitä tästä oppi tulevia reissuja ajatellen?

Jatkoa ajatellen seuraavat asiat on otettava huomioon:

• Parempi ruokasuunnitelma.
• Taralle lämmin ja mukava peti, nyt se selvästi vältteli teltan pohjaa joka hohkasi kylmää. Pätkä telttapatjaa voisi olla hyvä ja oma makuupussi.
• Myös Taralle naposteltavaa mukaan, puruluut eivät paljoa paina.
• Lukemista mukaan. Teltta lämpiää ennen nukkumaan menoa parissa tunnissa kun siellä oleskelee, nyt aika kului kun antoi ajatusten vaellella mutta voisi olla rattoisaa myös lueskella.
• Kunto riittää kyllä. Jos tuntuu, ettei riitä, voi vauhtia hidastaa ja päivämatkoja lyhentää. Hämmästyin kuinka helpolta kulkeminen tuntui, Ilomantsin reissut ovat olleet jopa raskaamman tuntuisia, siinä on varmasti eniten vaikuttanut huonot kengät.
• Uusi rinkka on hankittava. Nykyinen on kyllä todella mukava kantaa mutta taskut ja kiinnityspisteet ovat melko huonot, esimerkiksi Fjällrävenin Kajka-75 näyttäisi olevan juuri täydellinen (mutta hinnakas). Pitääpä miettiä.

Mitä seuraavaksi?

Niinhän siinä kävi että vaelluskärpänen puri lujaa, ja jo reissun aikana. Kävellessä sitä jo huomasi miettivänsä seuraavaa vaellusta ja vaelluskohdetta. Vielä on kokemusta hyvä kartuttaa näillä helpoilla vaelluksilla mutta mieli halajaa jo erämaavaellukselle. Seuraavaksi vaatimustasoa voisi nostaa vaeltamalla Kevon reitin. Silloin mukaan tulevat kahluut ja toisaalta vaativammat nousut. Matka Kevon reitillä lisääntyy vain muutamalla kilometrillä joten juuri sopiva olisi vaativuuden lisääntyminen.