Pitkät lenkit ovat taas kuvioissa!

Koska juoksuaikana lenkit olivat vähintäänkin työläitä kaikkine stoppauksineen, nuuhkimisineen ja häsläyksineen eikä Taraa voinut pitää irti, pitkistä lenkeistä tingittiin ja tehtiin paljon lyhyitä. Tänään sitten vihdoin palattiin kunnon lenkkeilyyn ja pienen metsähiippailun jatkoksi käveltiin Urpolan kymppi.

Alkumatkasta Taralle iski mörköhetki, joku metsässä pelotti sitä niin että välillä piti ihan pysähtyä keräämään rohkeutta. Metsässä varmaan liikkuu joku elukka, Tara oli saman paikan läheisyydessä yhtä jännittynyt joku päivä aiemmin kun mentiin toista kautta.

Tuo tapahtui ihan alkumatkasta ja kun jännitys katosi, meno oli iloista. Aikaa meni runsaat pari tuntia, päästiin nauttimaan koko matka irrallaan kulkemisesta kun lenkillä ei liikkunut ketään muita.

Metsiköstä löytyi marjapoimuri ja vitsinä sanoin Taralle "etsi"... aika hyytävää kun Tara alkoi päättäväisesti jäljittää jotain syvemmälle metsään...

Tänään Tara oli myös pari tuntia tallilla esitelmää kuuntelemassa ja hevosia katsomassa, ihan rankka päivä siis kaiken kaikkiaan. Hienosti kyllä jaksoi olla kiltisti täydessä maneesin kahviossa, välillä sai juosta niin paljon kuin kintuista lähtee maneesissa.

Rauhoittumista...

Nyt on juoksuajan pahin huippu takana, eilen lenkkeily oli jo asiallista. Myös kotona möliseminen on loppunut. Vielä kuljetaan visusti hihnassa viikko pari.

Juoksuaika huipussaan

Nyt ei enää tipottelua ilmene ja Taran käytös on vähintäänkin pöljää (siis niin pöljää kuin mihin Tara pystyy). Kotona haukututtaa useampikin ääni.

Viikonloppuna oltiin Muuramessa ja sieltä vielä sunnunataina ajeltiin Koirakoulu Visiolle treenaamaan. Olipas aika haastavaa Taralle, jo parkkipaikalle päästyämme piti nostaa hirmuinen meteli pihassa pomppivalle varikselle - normaalistihan Tara ei juuri hauku eikä varsinkaan linnuille.

Itse treenissä siirryttiin helpompiin tehtäviin, sen verran täpinöissään Tara oli hajuista ja ihmisistä. Pysyttelimme varuulta ulkosalla vaikka pöksyissä olisi ollut lupa mennä sisällekin. Pöksyjä en ole hankkinut enkä hankikaan, edellisten koirien kanssa pöksysompailu oli sen verran työlästä että mieluummin otan matot pois juoksun ajaksi ja suojaan makuupaikat.

Treeni meni hyvin siihen nähden että juoksuaika on nyt kiivaimmillaan, toisaalta oltiin jo oltu "mummolassa" ja autoreissua oli takana ihan rutkasti joka sekin vei varmasti terää keskittymiseltä. Kaikkiaanhan Tara reissasi tämän viikonlopun aikana 600km, mutta reissukoira kun on, kaikki sujui kuin rasvattu.

Tara on ulkoillut hihnassa nyt juoksun alusta (11 päivää), vielä varmaankin parisen viikkoa pidän saman linjan. Virtaa on tyypillä valtavasti koska Tara ei ole päässyt juoksemaan oikein kunnolla miltei kahteen viikkoon, tuskin maltan odottaa sitä että sen voi päästää jälleen irti! Lenkillä on ilmennyt lievää hihnassa vetämistä, niinpä vanha kunnon "Stop and Go"-menetelmä on palannut, eli aina kun hihna kiristyy, matkanteko tyyssää siihen paikkaan. Vasta kun Tara palaa askelen pari takaisin, matka jatkuu. Yllättävän toimiva menetelmä ja taluttajallekin lempeä kun homma ei mene vetokilpailuksi. Tämän yhteydessä en ole erikseen palkinnut naksulla ja namilla vaan olen tuumaillut riittäväksi palkkioksi matkan jatkumisen kun Tara on tarjonnut toivottavaa käytöstä.

Kotona ollessaan normaalisti hiljainen hurtta vinkuu ja vonkuu nyt kaiken aikaa, sen se aloitti kunnolla sunnuntai-iltana. Yksin ollessaan se ei kuitenkaan pidä ääntä, parhaillaankin "salakuuntelen" sitä valvontakameran kautta, ihan mahtava tapaus tuossa helppoudessaan :)

Juoksuaika koitti

Melko tarkalleen 11kk on Taran ikä kun ensimmäinen juoksuaika koitti. Sohva on tiplutettu (onneksi sohvatyynyn päälliset ovat irrotettavat ja konepestävät). Käytös on ollut vähän tavanomaista reaktiivisempaa - kun normaalisti ei haukututa, nyt silloin tällöin pitää haukahtaa ulkoa tuleville äänille. Sisällä ollessaan Tara tepsuttelee levottomasti ympäriinsä.

Eilen ensimmäinen merkki oli pissiminen keskelle asfalttia, sitä Tara ei normaalisti tee. Tänään sitten varmistui mistä tuo johtui kun alkoi muitakin merkkejä olemaan näkyvillä.

Päivitys:
Iltalenkillä Tara oli poikkeuksellisen mietteliäs ja kuuliainen, jos juoksuajalla on tuollaiset vaikutukset, hyvä! :D

Urban trekking

Koo niin kuin keskiviikko, koo niin kuin kaupunkipäivä.

Tasan kahden tunnin lenkki saatiin aikaiseksi kun käppäiltiin kaupungille. normikuvioksi kehittynyt Stellan läpi käppäily suoritettiin nytkin, melko hyvin meni vaikka jostain syystä nyt Tara hinkusikin penkeillä istuvan nuorison perään... huumekoira-ainesta? ;)

Päästiin treenamaan muutama kerta käsi-targetiakin kun tavattiin Niina! Ekat menivät pompun kera mutta tuli sieltä pari hyvääkin kosketusta lopuksi. Saatiinpahan sotkettua Niinan vaatteetkin.

Kaupungilla kävely meni ihan kivasti, kontaktia tuli kohtuullisesti ja Tara tuntui mukavan hyväntuuliselta.

Lopuksi vielä käytiin Musti&Mirrissä namiostoksilla, Tara sai maistiaisiakin :)

Kotimatkalla reissun täydensi Pekka, Taran lempituttavuus, ajokoira joka on Taran riemuksi hyvin tuttavallinen. :D

"Mä haluun ton pallon ja ton possun ja ton..."

Koiranulkoiluttajatyyppejä

Alunperin Faceen postaamiani, toivomuksesta nyt tänne kerättynä:

"Ninjakoirakko" tai myös "Sissikoirakko"

Kuin japanin ninja, tämä kaksikko kykenee yliluonnollisiin suorituksiin yllättäessään pahaa-aavistamattoman metsässä liikkujan. Oksankaan rasahtamatta ninjakoirakko materialisoituu viereen vaikka olisit kuinka tarkasti katsellut ympärillesi vakuuttuen että olet metsän ainut kulkija.

Ninjakoirakko käyttää usein illan hämärää pysyäkseen näkymättömänä ja tehostaa huomaamattomuuttaan pukeutumalla mahdollisimman vaikeasti havaittaviin vaatteisiin (maastopuku, jopa ghillie). Usein ninjakaksikon yllätystekniikkaan kuuluu "stopparilta" tuttu paikallaan vaaniminen, mutta siinä missä stoppari vaanii näkyvillä, ninjakoirakko paljastuu vasta, kun välimatkaa on reilu metri.

Toistaiseksi tiede ei ole kyennyt selittämään, miksi ninjakoirakko kykenee niin tehokkaasti piiloutumaan, on kuitenkin esitetty teoria että ninjakoirakolla on kyky mukautua taustaan kameleontin tavoin.

Ninjakoirakko ei luonnollisestikaan käytä heijastimia, huomioliiviä tai olinpaikan paljastavia valoja, vaan pyrkii kaikin keinoin välttämään paljastumista - kunnes uhri on kosketusetäisyyden päässä.

Vielä ei tarkkaan tiedetä, kuinka ninjakoirakon uhrit valikoituvat, mutta syy-yhteys uhrin käytökseen on useissa tapauksissa kyetty osoittamaan. Mikäli uhri lauleskelee näennäisen yksinäisyyden turvin, lässyttää nolosti koiralleen, laskee kuuluvasti suolikaasujen painetta tai virtsaa pusikkoon, on todennäköisempää että ninjakoirakko materialisoituu viereen kuin silloin kun uhri käyttäytyy "asiallisesti".

----

"Cesar Milan" aka. Kessu, aka. psykopaatti

"Cesar Milan", tai "Kessu" on useimmiten miespuolinen koiran ulkoiluttaja. Kessun erottaa jo kaukaa hiukan etukumaraisesta, gorillamaisesta kävelytyylistä. Kessun koira on usein kookas, mutta raameistaan huolimatta pelokas ja arvaamaton räksyttäjä. Kessun koulutusmetodit ovat väkivalta ja vittuilu. Väkivallalla kessu pitää koiransa pelon avulla näennäisesti aisoissa, hän on oppinut televisiosta että "isännän pitää perkele näyttää sille vitun koiralle kuka on jumalauta johtaja!". Vittuilu taas toimii koulutettaessa vastaantulijoita. Nämä "Pack Leader"- uskovaiset käyttävät käteviä apuvälineitä koiriensa hallitsemiseksi, esimerkiksi sähköpannat ja ihan perinteinen nyrkki ovat suosittuja. Kessu on saanut opetettua koiransa melkein sisäsiistiksi jo viidessä vuodessa painamalla ahkerasti koiransa nenää ulosteisiin tai virtsalammikkoon mikäli koiralle on päässyt tapahtumaan vahinko sisällä.

Kessun kaulaa koristaa usein leijonariipus, koiran kaulassa on piikkipanta. Kessu elää jatkuvassa ristiriidassa - toisaalta hänen mielestään kovakätinen auktoriteetti on jees ja jopa välttämätöntä koiran/lapsen/akan kasvatuksessa, toisaalta hän vihaa mm. poliisia ja ylipäänsä kaikkea mikä edustaa lakia ja järjestystä. Kessun lempiväri on camouflage tai musta, tosin musta ei kuulu kessun lempiväreihin ihmisistä puhuttaessa.

----

"Haukkuveli"

"Haukkuveli" on helppo tunnistaa äänestä. Varsinkin kerrostalolähiön illan ääniin kuuluu perinteisesti haukkuveljen iloinen ääntely yhdessä koiransa kanssa. Usein rituaali alkaa koiran pienellä haukahduksella parvekkeella johon haukkuveli pian yhtyy. Haukkuveli toimii samalla periaatteella myös ulkoilutustilanteessa.

Seuraavassa ote tyypillisestä haukkuvelidialogista. Keskustelussa koira on merkitty K-kirjaimella , HV taas tarkoittaa haukkuveljeä (usein myös tervehdystä jolla haukkuveljeä tekisi mieli tervehtiä):

K: "(Vuh)"
HV: "Turpa kiinni."
K: "Vuh!"
HV: "Nyt jumalauta se turpa kiinni!"
K: "Vuh vuh, RÄYH!"
HV: "Saatanan rakki, TURPA KIINNI!"
K: "Vuh väy räyh, VOU VOU VOU!"

----

"Stoppari"

Stoppari on jokaisen pentukoiran ulkoiluttajan kauhu. Stoppari on salakavala vaanija, joka odottaa lenkkipoluilla ja kaduilla koulutusvaiheessa olevia koiria.

Stopparin pääsääntöisesti käyttämä metodi on "Road Block", tätä menetelmää käyttävä stoppari tukkii reitin jäämällä odottamaan vastaan tulevaa kokematonta koirakkoa. Usein stoppari vielä hämää uhriaan pitämällä koiransa lyhyessä taluttimessa, mutta kohdalla ollessaan laskee taluttimen äkisti pitkäksi jolloin seurauksena on kokemattoman koiran riehaantuminen. Iskun onnistuessa stoppari hymyilee myötätuntoisesti kokemattoman koiran ulkoiluttajalle ja saattaa viimeistellä työnsä tarjoamalla koirankoulutusvinkin tai kaksi. Usein stoppari vain nyökyttelee päätään merkitsevästi.

Kokematon koiran ulkoiluttaja saattaa kuvitella, että stopparia voisi välttää pysähtymällä itse ja odottamalla että stoppari ohittaa normaalisti. Näin ei kuitenkaan käy, vaan huomattuaan että vastaantuleva koirakko pysähtyy, stoppari kävelee koirineen kohdalle ja pysähtyy itsekin. Tässä vaiheessa luonnollisesti seuraa jälleen taluttimen pidennys. Kaikkein ahneimmin saalistaan jahtaavat stopparit saattavat jopa laskea koiransa vapaaksi, tästä menetelmästä käytetään nimitystä "Hit And Run".

----

"Rukkanen"

Ulkoiluttaja jota koira vie miten tahtoo, minne tahtoo. Sukua virvelöijälle siinä mielessä, että ihan samalla tavalla koira/koirat poukkoilevat holtittomasti, mutta ilman sisäänkelausyritystä. Todellinen rukkanen valmistautuu talvikeleihin mahdollisimman liukkain jalkinein.

Extreme-rukkanen taas varustautuu suoritukseensa kahdella, tai peräti kolmella koiralla. Kun kädet eivät riitä yhdellekään, kolmen koiran epätoivoinen hallintayritys tarjoaa huikean spektaakkelin ohikulkijoiden ihasteltavaksi.

Rukkanen on hyvin luottavaisesti tulevaisuuteen suhtautuva tyyppi. Niinpä joka kerta kun vastaan tulee koirakko, rukkanen ei yritäkään saada koiriaan kulkemaan sivulla vaan ajattelee "josko NYT onnistuisi!". Joka kerta hän yllättyy iloisesti kun saa aikaan koiramylläkän. Rukkasen kohdatessaan kannattaakin ehdottomasti vaihtaa puolta, liikkui sitten kävellen, koiran kanssa, autolla tai ratsain.

----

"Virvelöijä"

Virvelöintiin tarvitaan pieni koira ja flexi, mieluiten 10-metrinen, mutta lyhyemmälläkin pärjää. Koira jätetään itsekseen poukkoilemaan perään ja jossain vaiheessa se kelataan sisään voimallisesti. Sitten taas "annetaan siimaa" ja toistetaan sama. Vahvimmat virvelöijät saavat saaliinsa kierimään luokseen. Tärkeää virvelöinnissä on antaa koiran olla täysin huomiotta, paitsi kun on aika kelata saalis sisään.

Valmistautuminen vaellukselle, treenipäiväkirja osa 1

Yksi osa valmistautumisesta Pallas-Hetta- vaellukselle on tehdä "harjoitusvaelluksia" joilla pääsee jyvälle siitä, miten vähän pidemmät taipaleet taittuvat. Jatkossa on siis tarkoitus viikottain kävellä n. 20km lenkki, toki kaiken muun oheisharjoittelun lisäksi. Kesemmällä lisätään tuohon pidempään treenilenkkiin ensin kantamuksia ja vähitellen myös matkaa. Samalla Tara tottuu omaan reppuunsa, joka tosin vielä on hankkimatta.


Treenivaellusten lisäksi ohjelmaan tulee myös ihan perinteiset juoksulenkit, kunhan vaan pururata tuosta vähän sulaa. Hankin piakkoin Taralle juoksuvyön joustohihnalla jolloin juoksemisesta tulee molemmille mukavampi kokemus. Samalla tulee tehtyä uusi aluevaltaus - caniross!








Tänään tehtiin ensimmäinen treenivaellus, nyt vielä helppo eli suurin osa matkasta kuljettiin tietä pitkin mutta kyllä mukaan mahtui kaksi kilometriä umpihankeakin ja jonkin verran auraamatonta metsäautotietä. Matkaa kertyi kaikkiaan 18km ja aikaa kului neljä tuntia, eli suhteellisen ripeästi kuljimme kun ottaa huomioon että Tara saa myös jäädä nuuskimaan mielenkiintoisia hajuja niin halutessaan.

Lenkillä vähän hortoiltiinkin, kuvassa pallukka 10:n kohdalla tehtiin pieni harhareitti kun tie jolle olimme menossa ei ollutkaan kulkukelpoinen. Tästä oli seurauksena melkoista rämpimistä upottavassa hangessa, kulku helpottui kun päästiin Pitkäjärven jäälle, tosin vettä oli jäällä niin paljon että välillä kengät kastuivat ihan kunnolla. Väli pallukasta 4 pallukkaan 7 oli osin reiteen asti upottavaa umpihankea - ei kannata ylittää hakkuuaukeaa tähän aikaan... lunta piisaa huomattavasti enemmän kuin metsässä! Jäällä kulkemisen osalta tämä oli talven viimeinen jäällä pööppöily... nyt jo oli aika pelottavaa kun ohut pintajää ajoittain petti alta ja jalka vajosi muutaman sentin. Onneksi alla oli vielä pitävää jäätä mutta nyt oltiin jo riskirajoilla. Lopputalvi pysytellään visusti kuivalla maalla.

Tällaisella lenkillä tietenkin pitää jo olla tarkkana koiran kunnon suhteen, ei sillä etteikö sen kunto kestäisi, matkana tuo ei mikään valtava ole mutta esimerkiksi tassuihin tulevat haavat ovat ihan täysin mahdollisia. Toisaalta siinä missä itse pääsee hangessa kohtuullisesti etenemään, Tara joutuu jo tosissaan tekemään töitä etenemisen suhteen, eli kyllä se koiran ylirasittuminenkin mahdollista on. No, eipä tuo tyyppi kovin rasittuneelta tuntunut, tuolla jäätikköosuudella (12) tara veti hirmuiset hepulit kun oli tasaista alustaa - olipahan revittelyt! Ja viimeisellä kilometrillä kepin kanssa kirmaaminen oli ihan yhtä energistä kuin lähtiessäkin. Aivan mieletön kunto tuolla koiralla!

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi

"Oho, onpa jyrkkä kallio!" tuumaa Tara

Täysikasvuinen

Nyt voi jo pikkuhiljaa julistaa Taran täysikasvuiseksi, vaikka ensimmäistä juoksua yhä odotellaan.

Tämän vuoden puolella paino on käytännössä pysynyt samana, säkä samoin. Säkäkorkeudeksi olen saanut 54 tai 55cm, veikkaisin että tuo 54cm on lähempänä oikeaa.

Juuri sopivan kokoinen roikale tuosta taisi tulla :)

Vaeltamaan

Joku aika sitten heräsi taas hirmuinen hinku päästä kunnolla luontoon. Taran kanssa tehdyt megapitkät metsäreissut pistivät miettimään että joskohan jo tulevana syksynä tehtäisiin vähän vaativampi reissu.

Paikka mietitytti, ensivaelluksen koiran kanssa on turvallisuussyistä oltava vähän "helpompi" joten vaativammat reitit tippuivat heti pois listalta. Samoin ajankohdaksi valikoitui syksy, talvivaellukseen Tara ei kauhean hyvin sopeudu koska kovat pakkaskelit edellyttävät lyhytkarvaisen koiran osalta pusakkaa ja tossuja - pitkillä vaelluksilla aika hankalaa kun ne kuitenkin rajoittavat koiran liikkeitä. Lisäksi Taran hiihtotaito on melko kehno joten luminen maasto on este vähänkin pidemmälle reissulle.

Tuttu Nuorttijoen reitti tippui niinikään pois, Nuorttijoen ylitys kahlaamalla on aika hankala, vaikka rengasreitin vastapäivään kiertämällä se jäisikin viimeiselle etapille.

Metsähallituksen vaellusreittisivusto tarjosi erinomaisen tietolähteen mutta vain siihen asti että sain raakattua valtaosan reiteistä pois, edelleen pähkäiltäväksi jäi, mikä olisi SE reitti...

Apuun ennätti Facebook/Oikaraisen Sonja joka kyseli asiantuntevalta ystävältään vinkkiä ja sen myötä valinnaksi tuli Pallas-Hetta- reitti.

"Helppo nakki, tunturiin vaan"?

Vaikka Pallas-Hetta- reitti luokitellaankin helpoksi vaellusreitiksi, ei ihan takki auki voi sillekään lähteä. Matkaa kertyy 55km ja päiväetapit ovat varsinkin huonossa säässä kohtuullisen pitkiä, niinpä pitää tällekin vaelluksele valmistautua kunnolla. Kevään ja kesän aikana edetään hyvin karkeasti seuraavan tsekkauslistan mukaisesti:

• koiran terveys vaelluksella (sidetarpeet, tossut, lämminpusakka, sadetakki jne.)
• oma terveys (vaellukselle soveltuva EA-setti jne.)
• hätätilanteet (kännykkä ja varakännykkä, toimivat jos kenttää on, osin ei ole)
• muona (mitä itselle, mitä koiralle, välineet)
• majoitus (teltta, tupiin ei koirilla ole asiaa)
• varustus (vanha rinkka pelittää edelleen, rinkka koiralle, treenattava kunnolla ennen matkaa ja selvitettävä paljonko koiran voi laittaa kantamaan (osittain koiran omat muonat?)). Koiraa ei voi pitää kaikenaikaa irti, siksi tarvitaan myös juoksuvyö taluttimen kiinnitystä varten.
• suunnistus (omat suunnistustaidot kartan ja kompassin avulla jo palautettu mieliin, GPS, nämä siis varalta, reittihän sinänsä on hyvin merkitty.)
• treenaus (useita yöpymisiä kevään ja kesän mittaan, harjoituslenkin yli tulevan päiväetapin mittaisia eli vähintään 20km kertareissuja. Paikkana mm. itärajan tuntumassa olevat metsäreitit). Oma kunto ei tällä hetkellä riitä vaellukseen niin että hommasta nauttisi joten tämä on samalla hyvä yleistreenihaaste muutenkin. Hankinnassa on "juoksuvyö" johon saa taluttimen kiinni, yhteiset juoksulenkit tulevat olemaan yksi yhteinen treenimuoto Taran kanssa joka tukee vaellukselle valmistautumista ja on kivaa ja terveyden kannalta tärkeää muutenkin.

Noita edellämainittuja  kohtia puran pikkuhiljaa suunnitteludokkareiksi ja laittelen niitä näkyviin tähän blogiin.

Vaelluksen tulen tekemään "soolona", tai no, duona kun kerran Tara tulee mukaan mutta minkäänlaista "retkikuntaa" en ole kasaamassa. "Vaarallista ja edesvastuutonta" sanoo joku. "So what?" sanon minä... :)

Tarvottavaa riittää 55km, maisemat ovat komeita!

Meistä tulee lammaskoiria! Tai ainakin Tarasta... ehkä ;)

Eilen tuli vahvistus että Somerolla järjestettävään paimennuspäivään oli vielä tilaa ja niinpä meillä on Taran kanssa paikka varattuna!

Viikonlopun aikana pääsee tekemään "taipparit" eli testaamaan koiran taipumuksen paimentamiseen. Mehän emme varsinaisesti ole ryhtymässä harrastamaan ko. lajia saati tekemään siitä Taralle työtä vaan ihan vain siksi osallistumme että koiran kanssa on kivaa kokeilla kaikenlaisia uusia juttuja, se on paitsi koiralle hyvä asia, myös isännälle mukavaa vaihtelua joka toivonmukaan vain entisestään lujittaa koirakon yhteistoimintaa.

Kyseessä on Suomen Collieyhdistyksen järjestämä tapahtuma 25.4. (http://www.collieyhdistys.fi/forum/viewtopic.php?f=2&t=12426).

Tarallahan ON vankka lammastausta, useamman kerran ollaan otettu tuntumaa lampaisiin (vitsi vitsi, vasta tuolla paimennuspäivän yhteydessä oikeasti selviää, millainen Tara on lampaiden kanssa). Mutta kivasti nuo kohtaamiset on tähän saakka menneet, kuvi taitaa löytyä tästäkin blogista...

Kesällä käytiin Suskin avustuksella tutustumassa lampaisiin useammankin kerran :)

Bloggaus jatkuu - väliaikaraportti

Blogikirjoittelu on näemmä sen verran pitkäpiimäistä puuhaa että se on helppo unohtaa. Nyt on tarkoitus hiukan terästäytyä ja pudotella tänne ajatuksia ja kuulumisia - lähinnä omaksi iloksi ja hyödyksi.

Mitä on tapahtunut sitten syyskuun jolloin kirjoitin edellisen postauksen? Paljon!

Aloitimme Taran kanssa "projektikoirakkona" eli olemme eläinkouluttajan ammattitutkinnon suorittajan Mirva Paasosen ohjauksessa. Määrittelimme treeniaiheeksi ihmisten rauhallisen kohtaamisen, tähän saakka Taralla on ollut hiukan kiusallinen tapa tervehtiä tuttavia hyvinkin riemukkaasti, päälle hyppien.

Välineeksi valittiin käsi-target, ajatuksena että ei lähdetä sammuttamaan koiran voimakasta ja luontaista halua tervehtiä vaan kanavoidaan se ihmisen kannalta miellyttävämpään toimintaan. Nyt siis tavoitteena saada tervehtiminen toimimaan niin että Tara koskettaa kirsulla tervehdittävän kämmentä ja sitten perääntyy, ilman "EI!"-huutoja ja riuhtomista.

Hommaa on treenattu Mirvan ohjauksessa niin Mikkelissä kuin Koirakoulu Vision tiloissa Nurmijärvellä. Visiolla käyntien herkullinen bonus on se, että samalla on voinut seurata myös muiden koirakoiden toimintaa - erinomaista lisävinkkiä Taralle ja minulle!