Vaellus takana, uudet edessä!

Vaellus on nyt takana ja kokemus oli aivan huikean hieno!

Suunnitelman toteutuminen

Alkuperäinen suunnitelma eli vain hiukan, alla toteutunut reissu:

• 27.9. ti Hetta -> Sioskuru (15km)
• 28.9. ke Sioskuru -> Hannukuru (15,6km, mukana 2km poikkeaminen Tappuriin)
• 29.9. to Hannukuru -> Nammalakuru (13,7km)
• 30.9. pe Nammalakuru -> Pallas (13km)

Ajo Muurameen samana iltana.

Statistiikkaa:

• Kokonaismatka oli aika tarkalleen 57km
• Keskinopeudeksi tuli 3,3km/h
• Rinkka painoi 17kg, paino oli sama vaelluksen loputtua - varusteet siis olivat vettyneet viimeisen yön ja päivän aikana sen verran kun paino oli pudonnut kaasun ja ruokatavaroiden huvettua.

Kuinka reissu sujui?

Vaellus oli ensimmäisesta askelesta viimeiseen todella mukavaa ja palkitsevaa! Uudet kengät osoittautuvat erinomaiseksi ostokseksi - ei rakkoja eikä hiertymiä! Meindl puhuu totta kun sanoo että kenkien lämmön avulla jalkaan mukautuva materiaali ei vaadi sisäänkävelyä, ne istuvat erinomaisesti ja jäykkä pohja oli mahtava kivikoissa, jalkapohjat eivät väsyneet pätkääkään. Lisäksi kenkien vedenpitävyys oli 100%, jalat olivat aivan kuivat alusta loppuun vaikka välillä vettä oli nilkkaan saakka ja joka päivä satoi.



Vaellussauvat ovat upea keksintö. Niiden avulla vältin ainakin kaksi kaatumista, lisäksi niiden apu nousuissa oli merkittävä. Kun käsille saa siirrettyä edes muutaman prosentin jalkojen työstä, elämä on paljon helpompaa ja niinpä kovatkaan nousut eivät hapottaneet jalkoja vaan eteneminen oli miellyttävää. Ja lisäksi sauvat antavat mukavan nojailutuen kun välillä pysähtyy lepäämään kesken nousun.



Teltta kestää rankkasadetta ja myrskytuulia, sekin tuli nyt testattua. Ja jopa lätäkössä nukkumista, onneksi saumat pitävät vettä ja pohjan reunus nousee riittävän korkealle, tämän sai viimeisenä yönä todeta kun huolimattomasti olin pystyttänyt teltan notkelmaan. Kun herää yllä huomatakseen makaavansa aivan kuin entisaikain vesipatjalla, ei hymyilytä. Veden syvyys oli pahimmillaan 5cm ja osa jo lirahti reunan yli kun teltan absidissa oleva rinkka nojasi reunaa painan sitä alas. Tara ressukka makasi lätäkössä kun puoli kolmelta yöllä heräsin käden osuessa lätäkköön.
Ihan ensimmäiseksi koppasin hytisevän koiran telttapatjalle ja kuivauksen jälkeen käärin Taran lämpimään ja kuivaan makuupussiin. Tämän jälkeen ryhdyin pohdiskelemaan seuraavaa siirtoa...

Koska sade olit todella rankkaa ja raju tuuli reuhtoi telttaa, päätin homman hankaluudesta huolimatta pukea sadekamppeet teltan ahtaudessa ja käväistä ulkona. Ulkona totesin että siinähän se teltta likoaa aivan keskellä vesilätäkköä. Ojan kaivaminen ei kivikkoiseen maahan olisi onnistunut joten hetken pohdiskelin siirtämistä. Koska siihen olisi rankkasateessa mennyt aikaa ja homma olisi ollut todella sotkuista, päätin että olkoon, jos vesi on tulviakseen teltaan, tulvikoon. Kaikki kamppeet olivat vesitiiviissä kanoottipusseissa joten vain tara ja minä olisimme kastuneet. Toki makuupussi myös mutta koska kyseessä oli viimeinen yö, en välittänyt siitä vaan painuin nukkumaan. Uni tulikin melkein heti ja heräsin mukavan kuivaan ja lämpöiseen aamuun klo 8, sade oli lakannut ja lätäkkökin melkein kadonnut.

Taran sadetakki oli täyden kympin ostos; se sai olla päällä koko reissun, vain leirissä otin sen pois mutta koska se paitsi piti koiran kuivana, oli myös erinomainen suoja tunturin kovissa tuulissa, totesin että olkoon päällä mahdollisimman paljon. Ja Tarakin tykkäsi, aina kun otin pusakan esille, Tara tuli luokse samantien. Huomasi hänkin että pomppa päällä on mukavampaa.

Makuupussi kuuluu myös nappiostoksiin. Se oli erittäin mukava ja lämmin. Untuvapussia ei voita mikään, nyt sen ymmärrän itsekin.

Trangia kaasupolttimella on loistava! Vesi tuntuu kiehahtavan hetkessä ja kaasun kulutus on käsittämättömän vähäistä. Kaasua kului reilusti alle 200g, minulla oli siis tuplasti kaasua mukanani (kolmessa pullossa 230g + 100g + 100g). Tosin käyttökin oli aika vähäistä, mitä nyt yhdet letut paistoin ensimmäisenä iltana. Muuten käyttö oli veden kiehauttamista ruokaa ja kahvia/kaakaota varten.

Ruoan suhteen tein laskuvirheen, en laskenut reserviä mukaan ja nyt menin minimaalisella kalorimäärällä. Ihme kyllä kertaakaan ei iskenyt väsähdys vaan energiat tuntuivat riittävän loppuun saakka. Olisikohan vararasvoista palanut riittävästi? Joka tapauksessa seuraavalle reissulle on fiksumpi ja varaan mukaan enemmän ravintoa. Nyt menin n. 1000kcal vajeella/vuorokausi eli todella niukalla energialla. Vaarana tuollaisessa on se, että kun energia loppuu, se todennäköisesti loppu kuin veitsellä leikaten ja jos silloin ei ole mistä ammentaa, voi olla pulassa kylmässä tunturituulessa.

Tara reissukaverina

Tara osoittautui täydelliseksi vaelluskumppaniksi. Koiran äärimmäisen hyvä itsehillintä ja tottelevaisuus mahdollisti irti pitämisen koko reissun ajana - iso turvallisuusstekijä esimerkiksi jyrkissä rinteissä kun koira ei ole narussa kiinni. Horjahtaminen narussa olevan koiran kanssa voisi olla kohtalokasta molemmille. Lisäksi tasapainoilu on helpompaa ilman taluttimessa olevaa koiraa.

Taran riemu oli tärkeä omankin mielialan parantaja. Aina kun leiri nousi pystyyn, Tara palkitsi aherruksen riemukkaalla hepulilla. Ja mm. Lumikeron huipulle nousun päätteeksi järjestetty hepulointi tarttui itseenikin ja en voinut kuin nauraa touhulle!

Teltassa tara ei turhia hötkyillyt ja vaikka ulkoa kuului vaikka mitä, ei Taraa haukututtanut vaan se vain nosti päätään, kuunteli hetken ja kävi takaisin nukkumaan.

Vain yhden kerran kiusaus kävi Taralle ylivoimaiseksi, kymmenen metrin päässä tunturin rinteessä tepasteli neljä kiirunaa joiden perään tara säntäsi. Sekin tilanne katkesi yksinkertaisesti vislaamalla, ajo loppui siihen paikaan ja Tara juoksi suoraa päätä luokse.

Aivan mahtava koira!!!

Mitä tästä oppi tulevia reissuja ajatellen?

Jatkoa ajatellen seuraavat asiat on otettava huomioon:

• Parempi ruokasuunnitelma.
• Taralle lämmin ja mukava peti, nyt se selvästi vältteli teltan pohjaa joka hohkasi kylmää. Pätkä telttapatjaa voisi olla hyvä ja oma makuupussi.
• Myös Taralle naposteltavaa mukaan, puruluut eivät paljoa paina.
• Lukemista mukaan. Teltta lämpiää ennen nukkumaan menoa parissa tunnissa kun siellä oleskelee, nyt aika kului kun antoi ajatusten vaellella mutta voisi olla rattoisaa myös lueskella.
• Kunto riittää kyllä. Jos tuntuu, ettei riitä, voi vauhtia hidastaa ja päivämatkoja lyhentää. Hämmästyin kuinka helpolta kulkeminen tuntui, Ilomantsin reissut ovat olleet jopa raskaamman tuntuisia, siinä on varmasti eniten vaikuttanut huonot kengät.
• Uusi rinkka on hankittava. Nykyinen on kyllä todella mukava kantaa mutta taskut ja kiinnityspisteet ovat melko huonot, esimerkiksi Fjällrävenin Kajka-75 näyttäisi olevan juuri täydellinen (mutta hinnakas). Pitääpä miettiä.

Mitä seuraavaksi?

Niinhän siinä kävi että vaelluskärpänen puri lujaa, ja jo reissun aikana. Kävellessä sitä jo huomasi miettivänsä seuraavaa vaellusta ja vaelluskohdetta. Vielä on kokemusta hyvä kartuttaa näillä helpoilla vaelluksilla mutta mieli halajaa jo erämaavaellukselle. Seuraavaksi vaatimustasoa voisi nostaa vaeltamalla Kevon reitin. Silloin mukaan tulevat kahluut ja toisaalta vaativammat nousut. Matka Kevon reitillä lisääntyy vain muutamalla kilometrillä joten juuri sopiva olisi vaativuuden lisääntyminen.

Vaellusloma lähestyy

Hetta-Pallas- reissu lähestyy. Nyt kun siihen on reilu viikko aikaa, alkavat järjestelyt olemaan kunnossa. Hankittuna on uusi untuvamakuupussi jolla pitäisi pärjätä mukavasti aina -9 asteen lämpötiloissa. Myös Trangia tuli ostettua, kaasupolttimella varustettuna. Kaasu on mukava polttoaine reissussa, spriin kanssa on aina ongelmana polttoaineen annostelu - sitä laittaa polttimeen joko liikaa jolloin sitä menee hukaan, tai liian vähän jolloin sitä joutuu hankalasti lisäilemään kesken ruuanlaiton. Samaan syssyyn tuli uusittua vaelluskengät, edelliset eivät enää pitäneet jalkoja kuivina. Myös pari retkimuonapakkausta tuli otettua kokeeksi vaikka vielä on kaapissa itsetehtyä retkimuonaa tarpeeksi viikonkin reissulle.

Kartta ja retkeilyopas tuli myös hankittua, kartta ja kompassi tietenkin ovat ihan välttämättömiä Lapinvaelluksilla, reitit eivät aina ole hyvin merkittyjä ja tunturissa näkyvyys voi muuttua nopeastikin olemattomaksi jolloin on hyvä pysyä kartalla. Toki tukena on myös sähköinen kartta kännykässä - se ei ole riippuvainen puhelinverkon kuuluvuudesta ja GPS toimii tunturissakin erinomaisesti. Pari vara-akkua ja varapuhelinkin on lähdössä reissuun mukaan, Ilomantsin testivaellus oli kestoltaan saman mittainen kuin tuleva reissu joten virta riittää mainiosti koko vaelluksen ajan. Mutta, kuten sanottu, perinteinen kartta on matkassa kompassin kera, tekniikka vain avustaa.

Taralla on ihkauusi sadetakki, nyt ei tarvitse mennä märän koiran kanssa samaan teltaan. Ja onhan se koirallekin kiva kun ei kastu läpimäräksi eikä tunturituulet kylmetä.

Alustava reissusuunnitelma on seuraava:

• 25.9. su Nurmijärvi -> Mikkeli -> Oulu 7h 21:00, Oulussa yöpyminen Kotimaailman huoneistossa, aamulla matka kohti Hettaa.
• 26.9. ma Oulu -> Hetta, Hetasta on varattuna Paavontalo- lomakylästä niin mökki, venekuljetus Ounasjärven yli kuin auton siirto Pallakselle.
• 27.9. ti Hetta -> Sioskuru (15km)
• 28.9. ke Sioskuru -> Pahakuru (12km)
• 29.9. to Pahakuru -> Montelli (14km)
• 30.9. pe Montelli -> Pallas (14km), Pallaksella yöpymistä ei vielä ole varattu, mahdollisesti yöpaikka on vähän etelämpänä, se on vielä mietinnässä.
• 1.10. la Pallas -> Mikkeli 

Päätin pilkkoa menomatkan kahteen osaan, kun kerran aikaa on, on mukavampi ajella tuo 1000km pätkä kahdessa erässä. Samalla tulee testattua mielenkiintoinen asuntomajoitusmalli Oulussa, tuo Kotimaailma majoittaa ihmisiä asuntoihin - jännä nähdä millainen kokemus se on. Toki asunto on omassa  käytössä, ei siis usean henkilön kesken tarvitse kortteeria jakaa.

Paimennusta Juvalla

Tara pääsi pitkästä aikaa lampaiden pariin kun kävimme Kaisla-Marian opissa Juvalla.

Intoa oli valtavasti, alkuun vähän liikaakin. Hyvin lähti Tara kiertämään laumaa ja muutama aika hyvä suunnanvaihtokin saatiin aikaiseksi. Oma ohjaus perustuu agilityyn ja koska paimennuksessa koiran pitäisi enemmänkin toimia äänen perusteella, on minulla paljon omaksuttavaa uudenlaisessa ohjaamisessa.

Seuraavalla kerralla otetaan useamman lampaan lauma ja ryhdytään kokeilemaan ymmärtääkö Tara pitää laumaa koossa niin, että minä olen lauman toisella puolella, Tara toisella. Jännää :)

Kepit

Kepit on vaikein yksittäinen agilityeste. Ne edellyttävät koiralta rytmikästä etenemistä, ne on vaikea aloittaa koska ensimmäisen kepin on jäätävä koiran vasemmalle puolelle ja ennenkaikkea koiran on jaksettava keskittyä suoritukseen pitkään verrattuna muihin esteisiin jotka ovat hujauksessa ohi.

Tähän mennessä harjoittelun apuna ovat olleet "ohjurit", kaarevat apuvälineet jotka estävät koiraa menemästä väärin. Toki koira pääsee ohjurien yli ja ali kun oikein innostuu, kuten Taran kanssa on huomattu.


Ohjureita on aina vähennetty treeneissä mutta ihan kaikista ei olla päästy eroon. Ennenkuin nyt. Nyt otin ohjurin kerrallaan pois sitä mukaa kun Taran varmuus näytti paranevan ja lopuksi saatiin kuin saatiinkin kaikki pois! Hieno tunne kun Tara suoritti kaikki kymmenen keppiä virheettömästi!

Nyt kaikki estetyypit on käyty käpi onnistuneesti. Jatko on varmuuden luomista ja nopeuden lisäämistä. Eli valtava määrä toistoja, jotta homma saadaan oikeasti toimimaan. Tara on osoittautunut todella fiksuksi, se oppi keinu-sanankin ihan hetkessä ja nyt hakee sille heti kun kuulee sanan. Sama pussin suhteen, sekin meni perille parin-kolmen toiston jälkeen! Upea koira! Puomi, putki ja a-este jo ovatkin olleet ihan helppoja jonkin aikaa.

Tara nauttii oppimisesta - tänä aamuna kun mentiin hallille, se heti näytösluontoisesti meni ensin itsekseen keinun kolmesti peräkkäin, sitten kipitti puomin ja vielä pussinkin kahdesti! Ihan kuin näyttääkseen että "kato mitä osaan!".

Aamutreeniä sunnuntaiaamun ratoksi

Aamulenkin jälkeen hallille, aivan luksusta että on tällainen mahdollisuus!

Nyt kokeilin, hakeeko Tara itse keinulle jos sen lähettää. Hyvin  hahmotti mistä on kyse ja näyttää ymmärtävän mitä "keinu" tarkoittaa :)

Koska keinu sujuu jo melko hyvin, päätin ottaa heinäkuun teemaan myös pussin. Pussi oli edellisillä kerroilla kammotus, ei ole näköjään enää.

Taas jätettiin treeni tosi lyhyeksi että Taralla into säilyisi. Nyt jo vähän näytti ettei olisi vielä halunnut lähteä hallilta... hyvä jos tykkää. Ja onhan tuo heiluva häntä hyvä indikaattori milloin homma on vielä kivaa.

Tästä klipistä jäi muuten äänet pois.

Vihdoinkin treeniä!

Juoksuaika on nyt ohi ja pääsimme palaamaan treenihallille.

Heinäkuu on omatoimitreenin aikaa, kouluttajat ovat kesälomilla. Asetin kaksi päätavoitetta - opettelemme keppejä ja keinun. Toki ohessa tehdään muutakin mutta noita kahta erityisesti.

Tänään vuorossa oli keinu. Keinua ollaan treenattu ihan vain muutaman kerran, edellinen treeni oli talvella, joten oletin että hommasta tulee vaikeaa. Vaan eipäs tullutkaan! Muutaman kerran hidastin keinulaudan kallistumista mutta sitten päätin että kokeillaan ottaako Tara heilahduksesta ja sitä seuraavasta rämähdyksestä itseensä. Hienosti osasi jäädä odottamaan heilahdusta ja jäi vielä päätteeksi kontaktiin! Hieno viisas koira!

Alla video keinutreenistä ja pakkohan meidän oli vielä kokeilla vähän rataakin. Hyvin meni sekin, kyllä meistä vielä agilityurheilijoita tulee:)

Juvalla paimennustreenissä

Päästiin toistamiseen paimennuksen pariin. Muita koirakoita ei nyt ollutkaan joten saimme touhuta tosi paljon.

Hyvin Tara jo hakee lauman kiertämistä, kouluttaja vähän tuumaili että voisimme ottaa joku kerta isomman lauman jolloin voisi kokeilla joko Tara alkaisi kulkemaan lauman takana niin että minä olen toisella puolella. Se olisi iso askel eteenpäin!

Muutenkin kouluttaja totesi että Taralla varmaan riittää paukut 1. tason kokeeseen, Tara on kuulemma rento lampaiden lähellä ja kun turhaa jännittyneisyyttä ei ole, paimentaminen sujuu helpommin.

Tosi kiva käynti jälleen kerran :)

Agilitytreenit jatkuvat

Torstai-illan treenit olivat mitä mainioimmat - pieni radan pätkä jossa tällä kertaa ei ollut mitään kovin vaikeaa. Hyppy - puomi/kontakti - kahden hypyn linja jonka jälkeen 160-asteen käännös putkeen (valssilla), putken jälkeen takaakierto hypylle, toinen hyppy ja sokkona putkeen.

Iltatreeni meni tosi kivasti vaikka osaltani katkesikin, minut tultiin pyytämään mukaan järjestelypalaveriin joka oli samanaikaisesti viereisessä hallissa - Mikkeliin tulee Agirotu ensi vuonna! Siis tuhansia ihmisiä, valtavasti koirakoita ja kokonaiset kolme päivää aksakisaa peräti neljässä kehässä yhtä aikaa! En miettinyt kahdesti kun kysyttiin, haluaisinko olla mukana talkoissa. Yllättäen minun kontolleni tuli tekniikkapuoli - hoidan siis tulospalvelun tekniikan ja äänentoiston. Koska en ole ikinä ollut toimitsijana agilitykisoissa, en oikein muuta osaisikaan tehdä :D

Kun palaveri oli ohi, treenit olivat jo loppuneet joten käytin tilasuutta hyväkseni ja teimme TOKO-hallissa meneillään olevan kurssin kotitehtävää. Siispä kartio kentälle ja kiertoja treenaamaan. Ja menihän ne, jopa hienosti ja vauhdilla! Eikä haitannut vaikka hallissa oli ihmisiä, kaikki keskittyminen oli tehtävässä. Metrejäkin saatiin väliin täydet 10. Minullehan tuo on vaikea tehtävä, koska agilityssä on käsimerkit mukana, TOKO:ssa saa operoida vain äänellä.

Perjantaiaamuna käytiin ennen töihin lähtöä tekemässä 10min. kertaustreeni torstain tehtävän mukaisesti. Hienosti meni ja Tara oli täpinöissään. Tällä kertaa ei treenattu kuin tasan 10-minuuttia - kun koira jää siihen tilaan että haluaisi vielä lisää, pysyy into yllä jatkotreenejä ajatellen.

Videolla yksi onnistunut pätkä, puomille Tara tulee nyt todella hyvin, eli vauhtia on jo melko hyvin, kontaktille tarttuu puomin lopussa hyvin (samalla sai pienen palkkion) ja tuo takaakierto hypylle putken jälkeen on mainio. Ja viimeiseltä hypyltä putkeen lähetettynä on koiralle hankala, sehän ei näe putken suuta mutta niin vain ymmärtää mihin pitää mennä! On se hieno koira :)

Omatoimitreeniä

Aamun Tarat: Torstain treenistä jäi mielen päälle loppupätkä, persjättö oli niin kauhian vaikea... ja vähän kieppumiseksihan se menee, vissiin jäykkä ranka ;)

Mutta Tara tekee hyvällä sykkeellä, aksa on näemmä parasta kuuliaisuusharjoitusta - ei juuri jaksa kiinnostaa mitä ympärillä tapahtuu kun kentällä on kivaa.

Tällä kertaa vältettiin ylitreenausta mutta silti piti pieni kontaktitreeni tehdä a:lla ja puomilla. Puomi toimi jopa loistavasti, tosin pikku nahkiainen halusi sitä sitten kipittää ees taas. Mutta nyt siis saatiin kiinni ihan vauhdissa, jes! A:lla toimi myös melko kivasti.

Keinua testattiin ihan vain ohimennen, oikein varovasti laskien, se tuntuu meille aika haasteelliselta.

Lopuksi käytiin hallin puolella pitämässä hupaa radalla, nyt tuli sellainen tunne että kunpa minäkin osaisin, Tara nimittäin veti niiiin hienosti kun vaan vähänkin olin itse kartalla.

Aika mielettömän hieno tapa aloittaa aamu aamulenkin jälkeen aksalla!

Operantti ehdollistuminen, mitä se on?

Helena Telkänrannan luento 10.4.2016 viimeistään avasi ajatukset "operantin osalta". Kyseessä on monelta osin väärin ymmärretty termi jonka alle on kasattu kaikenlaista aina kuvitelmista alkaen.

Operantti ehdollistuminen jaetaan neljään osaan:

Positiivinen vahvistaminen

Positiivisessa vahvistamisessa eläimen tekoa seuraa hyvä seuraus. Siis jos koira esimerkiksi sattumalta istuu, se palkitaan välittömästi. Muutaman kerran jälkeen toimintaan liitetään vihjesana, esimerkiksi "istu", jolloin koira oppii että käskystä istumisesta seuraa palkkio. Koiraa ei millään lailla ohjata toimintaan vaan kouluttaja odottaa hetkeä jolloin koira itse tarjoaa haluttua käytöstä.

Menetelmä on erittäin lempeä sillä siihen ei sisälly minkäänlaista vaikuttamista. Tämä tekee menetelmästä myös erittäin tehokkaan - kun koira yhdistää asiat yksinomaan positiiviseen kontekstiin, se toimii halukkaammin kuin tilanteissa joihin sisältyy alistumista ja nöyryyttämistä.

Positiivisen vahvistamisen hyvä apuväline on esimerkiksi naksutin jonka avulla koiralle kerrotaan täsmällinen hetki jolloin se teki oikein. Ajoitus on äärimäisen tärkeää, puhutaan jopa kymmenesosasekunnin aikaikkunasta.

Naksutinkoulutus ei ole puhtaasti "operanttia" vaan se perustuu osaltaan klassiseen ehdollistumiseen. Klassista ehdollistamista käytetään kun koiraa opetetaan naksuttimen ääneen - alkuun naksuttimella naksautetaan ja välittömästi annetaan koiralle herkkupala. Näin koira oppii yhdistämään naksuttimen äänen positiiviseen kokemukseen. Jatkossakin naksuttimen ääntä tulee seurata herkkupalalla palkitseminen, naksutin on vain signaali oikeasta toiminnasta, palkkiota ei poisteta missään vaiheessa mutta sen voi antaa jonkin aikaa naksautuksen jälkeenkin. Menetelmä toimii erinomaisesti vaikkapa silloin kun välimatkaa koiraan on paljon eikä herkkupalan antaminen välittömästi ole mahdollista.

Usein puhuttaessa "operantista koulutuksesta" viitataan juuri positiivisen vahvistamisen käyttämiseen.

Negatiivinen vahvistaminen

Negatiivisessa vahvistamisessa eläimelle aiheutetaan epämukavuutta jota hellitetään kun eläin toimii halutulla tavalla. Esimerkiksi ratsastuksessa "apujen" käyttö perustuu negatiiviseen vahvistamiseen - pohkeiden käyttö hevosen liikkeelle saamiseen toimi juuri tällä periaatteella. Hevoselle aiheutetaan ikävä tuntemus napauttamalla sitä pohkeilla kylkiin. Voimaa lisätään asteittain tai pohkeiden sijaan käytetään raippaa kunnes hevonen lähtee liikkeelle. Välittömästi halutun toiminnon tapahduttua negatiivinen vaikutus poistuu.
Tässäkin oikea-aikaisuus on erittäin tärkeää ja niinpä ratasastuksenopettajat korostavat etteivät "avut saa jäädä päälle" vaan hellittämisen pitää tapahtua välittömästi hevosen toimiessa halutulla tavalla.

Koirankoulutuksessa esimerkki negatiivisesta vahvistamisesta on vaikkapa takapuolen painaminen alas istumaan opetettaessa. Koira kokee takapuolen päällä olevan painon ikäväksi ja purkaa tilanteen istumalla. Palkkiona on paitsi paineen hellittäminen, myös usein vahvistavana tekijänä muu palkinto, esimerkiksi makupala jolloin menetelmään yhdistyy myös positiivinen vahviste.

Positiivinen rankaiseminen

Postiivinen rankaiseminen ei termin alkuosasta huolimatta ole mitenkään positiivinen menetelmä. Siinä eläimen tekoa seuraa ikävä seuraus. Koirankasvatuksessa esimerkiksi on voinut olla tapana läpsäyttää koiraa kuonolle aina sen haukkuessa. Ajatuksena on tuolloin ollut opettaa koira pois haukkumisesta kertomalla sille että haukkumista seuraa aina kipu.

Menetelmä johtaa helposti päinvastaisiin seurauksiin kuin mitä on alunperin haluttu. Pelko saattaa ruokkia ei-toivottua käyttäytymistä entisestään ja esimerkiksi pelosta haukkuva koira pelkää entistä enemmän koska pelon aiheen lisäksi sillä on nyt pelättävänään myös kouluttajan aiheuttama kipu. Tämä johtaa pahimmillaan noidankehään, jossa kivuntunnetta lisätään kun koira ei opi. Koira vastaa mahdollisesti haukkumalla vielä enemmän josta seuraa vielä suurempi rangaistus jne.

Joissain tapauksissa menetelmä johtaa näennäisesti haluttuun lopputulokseen - koira saattaa alistua kun rangaistus kasvaa niin suureksi että se mieluummin opettelee peittämään pelkonsa. Puhutaan "opitusta avuttomuudesta" (learned helplessness). Tämä ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa - pelkotilaa joka alunperin sai koiran haukkumaan. Lopputuloksena saattaa pahimmillaan olla koira jonka pelko purkautuu räjähdysmäisesti aggressiona. Sama voi tapahtua myös vaikkapa hevosilla - kun positiivisen rankaisemisen kautta on saatu hevonen näennäisesti siedätettyä ärsykkeelle, tilanne saattaa purkautua äärimmäisenä pakoreaktiona. Näin opetetut hevoset voivat toimia pitkiäkin aikoja näennäisen turvallisesti mutta ne voivat olla pahimmillaan todellisia aikapommeja.

Negatiivinen rankaiseminen

Negatiivinen rankaiseminen tarkoittaa sitä, että eläimeltä otetaan jotain pois kun se toimii tavalla joka ei ole toivottava. Esimerkiksi hevosen voi opettaa olemaan kuoputtamatta kun tallissa jaetaan ruokaa viemällä ruoka-astiaa aina vähän kauemmas kun hevonen kuoputtaa, ja vastaavasti kun se on kuoputtamatta, vähän kerrassan tuoda ruoka-astiaa lähemmäs (Tuire Kaimio Relanderin ponitallilla koulutustilaisuudessa 2013).

Negatiivinen rankaiseminen on itseasiassa myös monien "operantisti" toimivien kouluttajien menetelmä ja on oikein käytettynä äärimmäisen tehokas.

YHTEENVETO

• "operantti" toimintatapa ei siis itsessään kerro, toimiiko kouluttaja lempeästi vai väkivaltaisesti eläintä kohtaan. Usein opernatilla tarkoitetaan toimimista positiivisen vahvistamisen keinoin.
• negatiivinen rankaiseminen voi kuulua myös lempeästi ja eläintä kunnioittaen kouluttavan työkalupakkiin, mutta se edellyttää paljon osaamista ja eläimen käyttäytymisen ymmärtämistä.
• Positiivinen rankaiseminen on eläimen kannalta kaikkein kovin tapa toimia ja se johtaa usein näennäisonnistumiseen. Se kuitenkin tekee helposti eläimestä pelokkaan ja taipuvaisen pelkoaggression purkautumiseen.
• on osattava erottaa, mikä on toimintaa pakkotilanteessa ja mikä koulutustapahtuma. Mikäli eläin toimii tavalla, jossa toiminta on vaaraksi sille itselleen tai ympäristölle, toiminta on katkaistava. Tällöin vaikkapa liekaan sitominen, pois hätistäminen tai eläimen sulkeminen häkkiin tai karsinaan EIVÄT ole kouluttamista vaan välttämätön hetkellinen toiminto. Niinpä esimerkiksi positiivista vahvistamista käyttäväkin voi joutua käyttämään pakkokeinoja. 
• ns. "operantti" toimintapa, silloin kun puhutaan lempeistä menetelmistä, ei juuri koskaan ole puhtaasti positiivisen vahvistamisen käyttämistä vaan siihen sekoittuu niin klassista ehdollistamista kuin negatiivista rankaisemistakin.

Tietoisuutta lisäämässä - luentoja Koirakoulu Visiolla Nurmijärvellä

Koska en halua harrastaa taikauskojen varassa, joita koirapuolella(kin) riittää, yritän saada myös teoriapuolen tietoa luotettavista lähteistä muutenkin kuin lukemalla. Onneksi on Koirakoulu Visio joka toimii mm. Tuire Kaimion, myös monen muun asiantuntijatahon kanssa.

On merkillistä että vieläkin osalla koiraharrastajista ja miksei myös hevosharrastajista on käsitys että kouluttamiseen pitää sisällyttää väkivaltaa. Siis koiran pakottamista tai epämukavuuden lisäämistä. "Niska-perse-otteella pitää opettaa"- julistavat jotkut tahot, nytpä siis lähdin ottamaan selvää, pitääkö todella. Liian usein kuulee kuinka ns. operantisti kouluttavia ylenkatsotaan ja tietämättömyyttään ei ymmärretä mihin toiminta perustuu. Yleisin harhaluulo on, että positiivisen vahvistamisen käyttäjät jotenkin hempeilisivät koiriensa kanssa ja eivät esimerkiksi puutu tilanteeseen jossa koira aiheuttaa varaa tai altistuu sille itse. Nämä ihmiset eivät ymmärrä (tai halua ymmärtää), mikä ero on ei-toivotun tilanteen katkaisemisella ja koultusmenetelmällä. Joskus jopa olen kuullut sanottavan että "ei siinä kuule naksuttimella naksutella kun sakemanni menee toisen koiran kimppuun!". Juu, ei naksutella, eikä naksuttele positiivista vahvistamista käyttäväkään. Kyllä hänkin katkaisee tilanteen, silloin kyse on tilanteeseen puuttumisesta, EI koulutusmenetelmästä.

Ensimmäinen luento oli 10.4. Helena Telkänrannan luento "Koiran tunne-elämän vaikutus oppimiseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen". Luento oli aivan loistavaa tietoa suoraan tutkijan maailmasta, Helena on tehnyt pitkän ja merkittävän uran biologina ja myös rutkasti kenttätyötä mm. Intiassa norsukouluttajana. Silti moni wanna-be-koiraharrastaja muutaman koiran kasvatuskokemuksella tuntuu "tietävän" asioita paljon paremmin... surullista. Vaivautuisivat edes ottamaan asioista selvää eikä jauhaen aina sitä samaa tyhjää argumentointia joka perustuu ajatukseen "näin on aina tehty".

22.5. alkoi toinen luentosarja joka koostuu seuraavista luennoista:

Su 22.5.   Dominanssi koirilla - mitä nykyinen tutkimus oikeasti tästä sanoo? 
Su 21.8.   Koiran käyttäytyminen ja persoonallisuus - geenien ja ympäristön vaikutus?
Su 25.9.   Pelot, ääniarkuus ja eroahdistus - vaikuttavat tekijät?
Su 6.11.   Koiran kognitio - mitä siitä tiedetään?
Su 22.1.   Koira-avusteinen toiminta – mitä se on ja onko siitä oikeasti hyötyä? 

Dominanssiluento on nyt takana, biologi ja eläinten käyttäytymistutkija Katriina Tiira veti erittäin vakuuttavan setin aiheesta, vailla kiihkoa, vain niihin seikkoihin perustuen, jotka tällä hetkellä ovat vallitsevia käsityksiä tiedemaailmassa. Mm. Bradshawn väitteet dominanssin olemassaolemattomuudesta saivat huutia, dominanssi on kiistämätön olemassaoleva asia joka Tiiran mukaan ei kuitenkaan tarkoita aggression tai alistamisen tarvetta koulutuksessa - itseasiassa esimerkiksi susilaumassa alfayksilöt EIVÄT osoita aggressiivistä dominanssia. Toki taisteluitakin syntyy, mutta ne ovat harvinaisia ja liittyvät yleensä laumojen väliseen reviiritaisteluun. Itse laumassa aggressiot ovat erittäin harvinaisia.

Siispä sen "pureehan koiraemokin pentuaan tarvittaessa"- höpöhöpö-käsitteen voi unohtaa. Se, että ihminen kuvittelee osaavansa rangaista esimerkiksi koiranpentua juuri kuten emäkin "rankaisisi", on naurettava kuvitelma ja paljastaa kuinka onnettoman vähän kykenemme ymmärtämään kuinka monimuotoinen ja hieno esimerkiksi koirien välinen elekieli on - se koostuu valtavasta joukosta erilaisia eleitä, ääniä ja jopa hajuja joiden juuri oikea-aikainen annostelu on mahdotonta ihmiseltä jonka aistiensa osalta ei ole lähekään koira ylivertaisia aisteja.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä oli tuo "pakota koira selälleen niin olet sille johtaja"-käsitys. Missään olosuhteissa susilaumassa, eikä edes koiralaumassa esimerkiksi alfayksilö käännä toista yksilöä selälleen. Jos selälleen känntymistä tapahtuu, kyseessä on aina alistumista osoittavan yksilön ele, jonka siis se alistuva osapuoli tekee. Tätä ei ymmärretä ja niinpä vaan edelleen kuulee kuinka koiralle pitää näyttää alistamalla, kuka on isäntä. Huh huh!

Luvassa on vielä monta luentoa, innolla odotan jatkoa!

Palaan vielä aiheeseen "Operantti koulutustapa", ihan siksikin että myös se kepillä hakkaaminen tai vaikka sähköpannan käyttökin on "operanttia". Kyseessä on se koulupsykologiastakin tuttu "välineellinen ehdollistaminen" jota nykyään kutsutaan hiukan hämäävästi operantiksi ehdollistamiseksi. Helenan kertoman mukaan kyseessä on termi joka alunperin sorvattiin tiedeyhteisön käyttöön ja joka sitten, hiukan onnettomasti Helenan mielestä, kulkeutui myös maalikoiden kielenkäyttöön. Mutta tästä myöhemmin erillisessä artikkelissa.

Pitihän se Helenan kirja "Millaista on olla eläin?" pyytää omistuskirjoituksella... Taralle :D

Aksatreeni 26.5.2016

Kolmas ryhmätreeni takana ja koko ajan paranee!

Muutaman esteen rataa treenailtiin ja sille rakennettiin yksi vaikea kohta. Seassa oli myös vauhtiosuus, suora putki jonka jälkeen sitten piti saada palikat kasaan, homma haltuun ja kiva "piruetti" joka päätyi ennen loppusuoraa takaakiertoon. Äärimmäisen haastava tehtävä tällä osaamistasolla mutta meni kuin menikin lopuksi kun koko rataa päästiin yrittämään! Aivan voittajafiilis ja ennenkaikkea mielettömän upea suoritus Taralta joka ymmärtää jo esteiden päälle!

Startissa Tara pysyy jo paikallaan 100% luotettavuudella, uskomatonta! Eipä ole pitkä aika siitä kun vielä piti vetää rundia kentällä, nyt oltiin ulkokentällä ja SILTI pikku nahkiainen jaksoi pysyä kontrollissa ja odottaa starttikomentoa. Ja voi pojat kun sitten sitä vauhtia ja intoa löytyy! Jos vaan saan ohjauksen kuntoon, me päästään vaikka kuinka pitkälle :)

Kuvassa suoran putken jälkeen oli se haastavin kohta - koira piti saada 7. esteelle takaakierrossa, erityisen vaikeaa oli saada kaarroksen 6 - 7 jälkeen itsensä oikeaan kohtaan, eli joko persjätöllä tai valssilla piti saada koira tuossa seiskalla vasemmalle puolelle heti hypyn jälkeen ja siitä loppusuoran kolmen esteen yli.

Homma oli hirmuista hakemista - persjättö ei vaan osunut kohdalle tai edes tullut mieleen. Kun sitten oltiin osissa tuota veivattu ja tuntui että ei kokonaisena ratana mitenkään saada menemään niin eipäs mitään! Taralla naksahti päässä ja minulla myös - saatiin koko rata menemään kertaheitolla! Ja aikas vauhdillakin. Suora putki (4.) oli mennyt pieleen turhan vauhdin takia, sain hiukan käytettyä putkijarrua ja kun koira pullahti putkesta, se jo itse haki seuraava estettä. Niinpä se todella komeasti kaarsi 5. esteelle jolloin itse ehdin hyvin hakea paikkani 5. ja 6. esteiden välistä ja pääsin ohjaamaan kaarteelle. Kun vielä vaihdoin persjätön seiskalle valssiin niin homma loksahti paikalleen ja päästiin loppukin tekemään oikein. Hieno tunne ja Tarakin yhtyi riemuun :)

Punainen viiva siis koiran reitti, vihreä ohjaajan eli minun reittini.

Summittainen ratapiirros muistinvaraisesti piirrettynä.

Radalla Minna ja Presso, Iida opastaa.
Kuvassa estekorkeus 25cm,
Taran kanssa mentiin 40cm korkeuksilla, Tara kun on maksi,
Presso kuuluu mineihin.

Ihka ensimmäinen omatoimitreeni 20.5.2016

19.5. historian peräti toisessa ryhmätreenissä tehtiin pientä radanpätkää jossa keskeisin kohta oli takaakierto ja sen jälkeen tiukka käännös vasemmalle heti esteen jälkeen. Koiran siis piti saada hyppäämään este ohjaajaa kohti mikä osoittautui todella haastavaksi. Koska tuo jäi mietityttämään, päätin käyttää ketyneitä työaikajoustoja ja mennä töhin vähän myöhemmin ja käyttää aamun hetkiä omatoimitreeniin. Siispä herätys klo 6:30 (normiaika), pieni lenkki koiran kanssa ja hallille...

Ihmeellisesti tuo kierto onnistui heti ensimmäisellä yrittämällä vaikka keho ei oikein ollutkaan mukana. Rintamasuunnan kierto etenemisuuntaan ei vaan asettunut, vaikea laji! No, hyvä koira paikkaa paljon ja koska Tara edellisestä illasta muisti mitä tehdään, se jeesasi ja armollisesti hyppäsi takaakierrosta esteen ihan muina koirina :D

Muuten sitten ei mennyt niin hyvin kun innostuin vähän liikaa ja tehtiin enemmän kuin oli järkevää. Taran into hiipui kun isäntä oli tohkeissaan eikä lukenut koiraansa riittävästi. Aika huikeaa muuten että käytettävissä on kaksi hallia ja iso ulkokenttä kaikkine kalustoineen, mahtavaa luksusta! Taisin valita koiraseuran ihan oikein!

Agility, ehkä paras yhteinen harrastus koiran kanssa!

Agilitykärpänen on nyt nähtävästi purrut lopullisesti... syksyllä alkanut alkeiskurssi muuttui talven myötä jatkokurssiksi ja nyt keväällä sitten kurssin jälkeen ovat treenit alkaneet treeniryhmissä.

Tara on alusta lähtien ollut äärimmäisen innoissaan aksaamisesta, ja se onkin se tärkein syy miksi jatkamme. Koiran ehdoilla mennään, heti jos vähääkään tuntuu että koiran into lopahtaa, homma lopetetaan. En usko siihen että koiraa "opastetaan" silloin kun hommasta tulee liian totista, "niska-perse-otteella", ja siksi onkin ollut aivan uskomattoman hienoa että kouluttajilla on alusta asti ollut täysin koiralähtöinen opetustapa! MIHINKÄÄN ei pakoteta, ja tulosta tuntuu syntyvän. Osa koirakoista on jo todella taitavia eikä meillä Tarankaan kanssa mitään hävettävää.

Ylipäänsä olen aina ihmetellyt sitä totisuutta ja överiksi menevää kunnianhimoa jota koiraharrastajistakin löytyy. Tuntuu absurdilta että harrastamisesta tehdään elämääkin suurempi asia ja hauskanpidon sijaan otetaan tiukoissa paikoissa käyttöön väkivaltaisiakin menetelmiä, kun "täytyyhän sen koiran tehdä kun sanon". Miksi? Ei siitä leipä ole kiinni, vain oma ego saattaa kokea kolauksen kun ei ole saanut koiraansa ruotuun. Toisaalta, arvostus todellisia koiraihmisiä kohtaan on noussut valtavasti tämän agilityyn hurahtamisen myöstä - kiitos käsittämättömän hyville kouluttajillemme, joilla tiedon ja taidon lisäksi sydänkin on paikallaan!

Äärimmäisen hienoa on ollut treeneissä mm. kuulla kouluttajilta kommentti "jutellaanpas vähän tuosta ei-sanasta ja siitä että jätettäisiinkö se pois"... ja kas kummaa, lopputuloksena on ollut tottelevaisia ja ennenkaikkea iloisesti ja luottavaisesti toimivia koiria! Erityisen tärkeää näin collie-ihmiselle, collie kun on kuitenkin yleensä pehmoinen ja herkkä koira.

Tarana kanssa olemme jo kahdesti osallistuneet "epiksiin", siis epävirallisiin kilpailuihin. Möllirataa eli aloittelijoiden helppoa rataa jolla ei niitä vaikeimpia esteitä ole (rengas, keinulauta, kepit jne.) ei vielä olla startattu vaan vielä olemme tyytyneet putkiluokkiin eli luokkiin joissa on vain pari hyppyä, esteet ovat putkia jotka ovat niitä helpoimpia esteitä.

Ensimmäinen kisa meni ihan kivasti - tarkoitus oli hakea iloinen rullaava suoritus ja niinpä parin ohimenon vuoksi suoritus oli hylätty. Silti suoritus oli meille hyvä - ihan eka kerta yleisön edessä kysyi Taralta paljon keskittymistä joka sen verran lipsui että starttia jouduttiin vähän hakemaan, sitä edelsi pieni kunkia kierros radalla.

Toinen kisa menikin sitten jo paljon paremmin, vaikka ei sijoituttukaan, tulos oli hyväksytty. Tara tuntuu ainakin noilla putkiradoilla olevan tuulennopea ja koska omat taitoni ovat mitä ovat, välillä saa ottaa kunnon spurtteja... ja niistä sitten tulee pientä ystävällismielistä vinoilua: "me tuolla tulospalvelussa kateellisina katseltiin teidän spurttinopeutta" :D

1. kisan rata.

2. kisan rata ulkomuistista piirrettynä.

2. kisan tuloskortti.
Aika oli erinomainen, ilman virheitä olisimme sijoittuneet kärkeen :)

 

Back in business - bloggaus jatkuu jälleen

Kirjoittelu on ollut tauolla mutta nyt taas tuntuu siltä että voisi palata blogin pariin, ainakin parin artikkelin voimin, saa nähdä kuinka kauan intoa tällä kertaa jatkuu :)

Lääkärikäynti - tervelonkkainen - ja kyynäräinen koira!

Tara pääsi eläinlääkäriin, nyt otettiin lonkka- ja kyynäräkuvat sekä samalla näyte geenitestiä varten.

Geenitesti osoitti että Taralla on MDR1- geenimuunnos, eli siis Taralla on lääkeaineyliherkkyys joka mm. Ivermektiiniä sisältävän lääkkeen suhteen voi olla jopa hengenvaarallinen. No, tämä ei ainakaan eläinlääkärillä asioidessa ole ongelma, he kun colliesukuisten ja muidenkin riskirotujen suhteen jo automaattisesti välttävät ongelmalääkkeitä. Sensijaan talleilla ja lampailla käydessä pitää olla tarkkana madotusaikaan, esimerkiksi hevosen ulosteissa saattaa Ivermektiinipitoisuus olla haitallinen jopa kolmen viikon ajan. Eläinlääkäri ei vuosikymmenien uran ajalta muistanut kuin yhden MAHDOLLISEN tapauksen jossa oli syytä epäillä Ivermektiinin aiheuttamaa oireilua, siinäkin tapauksessa koira selvisi hyvin joten hysteriaan ei ole syytä, vain tiettyä perustarkkuutta pitää olla. Niinpä jatkan kuten tähänkin saakka - kun Tara tulee tallille mukana, varmistan madotustilanteen. Ei suuri vaiva :)

Ai niin, kuvista tulos A/0, A/0, koira on siis priimatavaraa :)

Nyt jo vähän nukuttaa, rauhoitusaine alkaa tehota.

Lehtosen Anna ottaa näytteitä.

Nyt on jo taju kokonaan poissa.

Kotona. Pikkuhiljaa alkaa rauhoitus hälvetä mutta vaikeaa on...

MDR1., miinus/miinus, siis altis.

Tältä näyttävät terveet lonkat...

...ja tältä terveet kyynärät :)