Canicross-harjoittelu etenee, 2. treenikerta

Toinen canicross-treeni. Nyt lisättiin vähän matkaa ja metsäpolkua lenkkiin. Kuudesta kilometristä ei polkua juostu kuin vajaa kilometri, pikkuhiljaa lisätään maastoa sekaan kunhan saadaan eteneminen varmaksi. Nyt vielä Tara saattaa yrittää juosta vierellä tai hidastaa - sitä ei polulla niin helpolla väistä joten haetaan varmuutta pururadalla.

Polulla Tara suorastaan syttyi juoksemiseen ja vetoa piisasi ihan kunnolla, kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Toinen paimennuspäivä

Hirmu hieno paimennuspäivä takana! Kuten edelliselläkin kerralla, aamu lähti liikenteeseen tukevalla aamiaisella, sitä ennen ehdittiin käydä Taran kanssa pieni aamulenkki lammastilan tiluksilla mikä olikin ihan paikallaan - olihan aamu alkanut jo viideltä kun lähdettiin Muuramesta Somerolle.


Tällä kertaa ei edes yritetty taippareita, vastineeksi päästiin lampaille kolme kertaa. Taralla oli aika kiva imu päällä ja perusasioiden treenaus sujui mukavasti. Ihan jo perusteiden opettelu on pikkutarkkaa ja hidasta puuhaa, ihan pienimpiä eleitä ja asentoja myöden. Kun lisäksi pitää pystyä vaikuttamaan useaan lampaaseen ja saada koira tekemään oikeita asioita, joutuu koira ja ohjaaja todella koville. Laji on siis äärimmäisen vaikea. Mutta palkitseva senkin edestä.


Päivä  lammastilalla on muutenkin todellista laatuaikaa koirakon molemmille osapuolille, tilan koirat esimerkiksi ovat niin hyvällä itsetunnolla varustettuja, että niitä ei pätkääkään kiinnosta vieraat koirat. Ne jolkottelevat vapaana ympäriinsä ja Taralle teki todella hyvää huomata että kaikkia koiria ei tarvitse moikata - nämä saattoivat hölkötellä ihan nenän ohitse täysin Taraa huomioimatta. Tästä seurasi Taran selvä rentoutuminen, mainiota treeniä!


Muutenkin Tara tuntui viihtyvän kun sai katsella muiden työskentelyä ja tehdä pikku kävelyreissuja päivän mittaan.


Vaikka päivä oli sateinen, kaikilla tuntui olevan kivaa, myös Taralla ja minulla :)

Tunnelmia ennen aamuviittä, iloinen ja energinen koira heti aamutuimaan.

Tilan koirat humputtelivat vapaana eivätkä yhtään "villinneet" Taraa.

Työläinen. Koira odottelee rauhassa kun emäntä kouluttaa.

"Kohta minäkin pääsen!"

Treenipäiväkirja - välipäivitys

Nyt alkaa seuraava vaihe treenin osalta. Tähän saakka ollaan tehty pitkää lenkkiä matalalla sykkeellä, lähinnä oman kuntoni takia. Liikaa massaa ja huonosti liikuttu kolme vuotta takana pisti miettimään että kannattaa aloittaa rauhassa ja totuttaa nivelet ja jänteet pikkuhiljaa aktiivisempaan liikkumiseen. Nyt kun perustaa on tehty näin, aletaan lisäämään intervalliharjoittelua mukaan. Canicrossin myötä intervallit tulevat automaattisesti mukaan - mikäs sen mukavampaa kuin vetää lenkillä muutama kunnon spurtti, Tarakin tykkää! Ja kun minulle (Tarahan on treenannut hyvin kokoajan) tulee mukaan kunnollisia sykkeennostoja, alkaa kunto varmasti paranemaan melko pian. Syyskuuksi ollaan jo vähän paremmassa kunnossa vaellusta ajatellen.


Leposykkeeni on nyt keskimäärin 53, katsotaan miten sille käy syksyyn mennessä.

Canicross - varusteet melkein kasassa

Ensimmäinen erä canicross-varusteita saapui. Todella hyvä vetovaljaat Taralle ja juoksuvyö minulle. Taran valjaat ovat Zero Short DC:t, Taran äidin eli Ruuun mittojen mukaan hankittu (kiitos Viitaniemen Heidille avusta) ja ne istuvat todella hyvin. Huomattavasti paremmat valjaat kuin käytössä olevat Hurtta Lifeguardit jotka nekään eivät huonot ole. Molempia tarvitaan - ajattelin käyttää noita uusia yksinomaan juoksulenkeillä, jos vaikka Tara yhdistäisi sen, että saa vetää juostessa, noihin valjaisiin. No, ei se varmaankaan noin mene mutta teen kuitenkin varmuuden vuoksi niin.

Juoksuvyö on One-Stop, erittäin mukava päällä ja veto tulee oikeaoppisesti pakaroiden taakse, ei ristiselkään. Ostin samalla joustokappaleen taluttimen päähän - se tekee koiran olon mukavammaksi kun terävät nykäisyt häviävät.

Ensimmäinen pikkulenkki käytiin tekemässä, Tara ymmärsi aika hyvin mistä on kyse ja veti juuri sopivasti. Tästä tulee ehdottomasti meidän harrastuksemme!

Tilasin Stadiumista vielä juoksupuvun ja maastojuoksukengät - lenkkareilla ei ole asiaa poluille juoksentelemaan vaan kantojen ja kivien vuoksi tarvitaan vähän pitävämpi jalkine. Ja toimivathan nuo maastojuoksukengät sitten hyvinä agilityjalkineina, kun joskus sinne saakka edetään. Kun loput varusteet saapuvat, alkaa meidän treenaamisemme toden teolla.

Päivitys 11.6.
Kävin eilen ostamassa liina-mallisen taluttimen juoksemista varten. Taluttimessa on lukko molemmissa päissä, sen siis saa näppärästi vetoliinaksi. Tavallinen painava narutalutin on huono juostessa - se alkaa heilua sivusuunnassa ja se ei varmaan ole koirasta kovin kivaa.

Poseeraus uusissa valjaissa.

Toka toko

Toinen tokopäivä. Kotiläksynä olivat edellisen kerran tehtävät eli käytännössä luoksetulo. Sitä treenailtiin sekä eteen että sivulle mm. Stellassa ja pitkin viikkoa milloin missäkin. Niinpä se meni ihan kivasti kun tsekattiin miten ollaan edetty.

Uutena asiana oli kiertäminen ja sitähän me ollaan Taran kanssa jo harjoiteltu agilityä ajatelleen ja koska se on uutena liikkeenä tokossa, saatiin kivasti yhdistettyä kahden lajin tarpeet. Kierto lähettämällä vastapäivään meni ihan hienosti, myötäpäivään on vähän vaikeampi joten sitä pitää treenata vähän enemmän.

Opeteltiin myös leikkimään, ja leikkihän Taralla on hyvää joten siinäkään ei tullut mitään ihmeitä vastaan, toki useampikin hyvä neuvo lähinnä minulle leikittäjänä. Eli "lypsäminen" niin että kun lelu on koiralla suussa, niin lypsävällä liikkeellä saadaan koiralle fiilis lelusta taistelusta ilman että kauheasti tulee vetoa - koiran itsetunto nousee ja kun se sitten lisää voimaa ja voittaa leikittäjänsä, itsetunto nousee entisestään. Tara harhautui lelu suussa liian lähelle toista treenaavaa koirakkoa joten meinasi saada belgiltä hampaankuvat takalistoonsa... oppiipahan pysymään erossa toisten treeneistä ;)

TOKO-kurssi alkoi

Nyt alkoi TOKO!

Kesä- ja heinäkuun maanantai-illat on pyhitetty TOKO-kurssille ja ensimmäinen kurssi-ilta on nyt takana. Paikkana on Siekkilän koulun kenttä.

Pienestäkin pätkästä voi kertyä paljon havaintoja, niin tässäkin tapauksessa. Ihan ensimmäinen havainto oli, että luvassa ei ole operantin ehdollistamisen mukainen eteneminen vaan teemme asiat perinteisemmin, käytännössä klassisen ehdollistamisen keinoin. Siinä ei sinänsä ole mitään huonoa - kouluttajan tapa on hyvin koiraystävällinen, haluaisin vain itse oppia operantin toimintatavan joten siinä mielessä olisi ollut kiva edetä sen metodeilla.

Toinen havainto oli kouluttajan hyvin jämpti tapa tehdä lyhytkestoisia harjoitteita. Ihan samaa ovat operantin puolen ihmiset takoneet päähäni - kiva nähdä että oli tyylilaji mikä tahansa, ei turhaan prässätä vaan hyödynnetään se hyödyllisin aika tehokkaasti ja sitten koira pääsee taas olemaan hetken rauhassa.

Kolmas mukava havainto on se, etttä koirat menevät autoon siksi aikaa kun kukin koirakko kerrallaan harjoittelee. Tätä ei tehty pentukurssilla ja niinpä tilanne oli kaoottinen koko ajan kun koiria kiinnostivat lajitoverinsa ohjaajaa enemmän. Ymmärrän että pikkuhiljaa häiriöitä lisätään mutta outoa on että PENTUkurssilla viimevuonna tehtiin kaikki harjoitukset äärimmäisen häiriön keskellä - monta koirakkoa vieri vieressä, muutaman metrin päästä ohi pyyhältävät hälytysajoneuvot, junat, pyöräilijät, koiran taluttajat...

Samalla kun oma koira on autossa odottelemassa, on paljon parempi mahdollisuus seurata vuorossa olevan koirakon tekemistä, se on erinomaista oppia itsellekin!

Ryhmä on mukavan pieni, meitä on toistaiseksi vain neljä. Kolme meistä haluaa treenata kisoihin tähtäävästi, yksi ilmoitti tavoittelevansa arkitottelevaisuutta vaikkakin koirasta on tulossa pelastukoira. Kaikki siis ovat tavoitteellisia treenaajia, hyvä niin.

Meidän ensitreeni oli ihan perusseuraamisen opettelua - ensin kieputtiin koirinemme pujottelurata toisten koirakoiden ympäri ja sen perusteella kouluttaja painotti kullekin koirakolle tiettyjä asioita. Taralla meni ihan kivasti tuo pujottelu, ei harhautunut kertaakaan vaan piti kontaktin. Sitten kun aloitimme sivulla kulkemisen, huomattiin muutama asia joita ensialkuun lähdetään korjaamaan. Eli nyt treenataan ihan vain peruskuviota, askel eteenpäin jolloin koiran on tultava rinnalla ja istuttava oikeaan kohtaan. Siinä kaikki. Samaa ollaan treenattu mutta liian pitkin siirtymin, kun tuo tehdään lyhyinä askelina, toistoja tulee treenikertaan paljon ja koska epäonnistumisia ei kannata treenata, tuossa ne eliminoidaan kun tehtävä pidetään tarpeeksi helppona alkuun. Sama pätee kaikkeen opetteluun, joskin vaatimustasoa pitää osata nostaakin silloin kun sen aika on.

Erittäin hyvä fiilis jäi tuosta kerrasta, innolla odottelen jo seuraavaa :)

Kasvistapaaminen Lempäälässä

Nyt sen aika vihdoin koitti - kasvattitapaaminen!

Kokonaiset kaksi päivää nahkalaumassa, odotukset olivat korkealla jo ennen tapahtumaa ja voi pojat että odotukset täytyyivätkin ja saatiin jopa enemmänkin irti kuin osasin odottaa!

1. päivä - hakutreeni

Ensimmäinen päivä alkoi "hakumetsällä", kokoonnuimme huoltoaseman pihalle jossa lastauduimme vähän vähempään automäärään - Tara pääsi Doris-siskonsa kanssa samaan autoon.

Perillä metsässä toiminta alkoi tallaamalla metsään hakualue - alueen keskilinjan molemmin puolin marssittiin avorivistössä tallaten maastoon kutakuinkin suorakaiteen muotoinen alue. Oletin tallaamisen liittyvän hajujäljen sotkemiseen ja selvisihän se, eli koska koiran halutaan etsivän maalimies pusikosta ilmassa olevan hajun avulla eikä maassa olevaa jälkeä seuraamalla, on tallaaminen paikallaan. Ilmajäljestä vissiin puhutaan...

Koulutuksen vetäjän perusperiaate tuntui olevan KISS (Keep It Simple Stupid), hyvin suoraviivaista turhaa näpräämistä välttävää. Juuri tuo hankalaksi tekeminen tuntuu olevan helmasynti koiran ja miksei vaikka hevostenkin kanssa toimiessa, siksi Antin opastus oli vähintäänkin hyvää kuultavaa.

Päällimmäisenä jäi mieleen, kuinka tärkeää on saada koira kulkemaan suoraan ja epäröimättä osoitettuun suuntaan, osoittamisen oikeanlainen suoritus ja toisaalta myös maalimiehen tärkeä rooli koiran tsemppaajana kun koira maalimiehen löytää. Tämä omaan muistiooni ylös - jos joskus treenaamme, pitää ehdottomasti varmistaa että maalimies tekee löytämisestä maailman parhaan asian koiralle!

Kun koira kulkee halutulla tavalla 50m piston oikeaan suuntaan, sitä voi ryhtyä opettamaan kääntymään 90-astetta niin että se alkaa kulkea keskilinjan suuntaisesti, etäisyys säilyttäen. Tämä näytti olevan ilmeisen haasteellista :)

Kuten kaikessa koirakoulutuksessa, tässäkin on syytä tehdä asiat osaajien kanssa... kysäisin Antilta myös, onko mitään mitä voisi treenata ilman maalimiestä... ei kuulemma oikein ole.... eli paitsi että pitää saada kouluttaja, pitää myös kasata hakuryhmä. Toivottavasti Mikkelistä ja lähialueilta löytyy osaajia ja innokasta porukkaa joka huoli mukaan, oli sen verran kivan tuntuista hommaa että ihan ehdottomasti on päästävä kokeilemaan enemmän!

Me "möllitkin" pääsimme loppupäivästä testaamaan haun alkeita, Tara sai rynniä neljän metsässä lymyilevän perään ihan luvan kanssa. Ihan alkuvaiheissa toki maalimies oli reilusti näkyvissä, lähellä ja vielä houkutteli koiraa - koirille siis väännettiin rautalangasta että a) on ihan jees sännätä kohti maalimiestä luvan kanssa ja b) maalimiehen luo pääseminen on huippua koska siitä seuraa leikkiä ja herkkua!

Lopuksi vielä seurasi leikkihetki Taran veljen Retzkyn kanssa joka olikin aivan hulvatonta menoa! Retzky oli todellinen herrasmies ja antoi paljon pienemmän ja heikomman siskonsa voittaa painissa :D

Illalla grillailtiin Taran odotellessa (nukkuessa) autossa ja lopuksi vielä ajettiin Tampereelle ja yövyttiin hotelli Tammerin hulppeissa puitteissa - Taralle oli onneksi oma oikea peti eikä mitään koiranpetiä joten mikäs oli ollessa. Iltakävelyt vielä Tammerkosken rantamilla ja olikin aika vetäytyä katsomaan lätkämatsia ja nukkumaan.

2. päivä, aksaa!

Aamiainen, kuten muukin hotelli Tammerissa yllätti positiivisesti. Alkuun Sokos-hotelli- mielikuva hiukan mietitytti mutta hotellissa ei ollutkaan ketjuhotellin hirvityksiä. Aamiaisella ei ollut iänikuisia juoma-automaatteja ja kapselikahvia vaan tarjoilija kävi päydässä kysymässä millaisena kahvini haluan ja tarjoili sen suoraan pöytään. NÄIN sen pitää olla, ketjuhotelleissa vain kovin usein ollaan kuin huoltamon baarissa. Ja sitten ylimääräinen plussa - aamiaisella oli myös mustaa makkaraa. Nam! Ai niin, koiralle oli hotellin puolesta tervetuliaispaketti - herkkuja, puruluita ja rulla kakkapusseja. Mainiota!

Agility-päivää mentiin viettämään LeVeK:in kentälle. Puitteet olivat todella hyvät ja niin oli toimintakin. Kuten edellisenä päivänä, tarjolla oli erinomainen tietopaketti kun sai seurata kokeneempien treeniä - juuri tämä kuunteluoppilaana olo on tärkeää.

Agility(kin) on minulle uppo-outo laji, vaan ei ole enää. Jokunen termikin jäi mieleen mutta tärkeimpänä muutama perusasia. Esimerkiksi ohjaajan liikkuminen ja tilan hahmottaminen on paljon tärkeämpää kuin kuvittelin. Yhtymäkohtia esteratsastukseen on valtavasti - "pehmeä katse" on ratsastuksesta tuttu asia joka pätee myös agilityn hallitsemiseen. Esteet ovat pienoisversioita esteratsastuksen vastaavista: on okseria, pystyesteitä, jopa bankettia vastaava pöytä. Toki on esteitä joita hevospuolella ei käytetä, kuten keinulauta tai putki.

Mieleen jäi koiran ohjaaminen aina koiran puoleisella kädellä, kontaktien treenaamisessa alun tekeminen namittamalla (Tara oli heti juonessa mukana). Tosin kontakteja treenataan valvovan silmän alla, niin kuin oikeastaan kaikkea muutakin kunhan päästään kurssille ja ryhmään.

Ai niin, Taran ensikokemus putkeen oli positiivinen! Siis varmaan 3m putki, joka alkuun oli suorana, meni ihan kivasti ja panikoimatta. Itse en oikein tajunnut juosta vierellä joten muutaman kerran pikkun nahkiainen pullahti takaisin mutta pääosin meni putken ihan mallikkaasti. Eikä putken laittaminen mutkallekaan haitannut. Saipa Tara vielä pienen putki-este- yhdistelmänkin mennä, hienoa!

Putkea treenattiin niin että ihan sen päässä odotti nami, pikkuhiljaa nami siirtyi kauemmas putken suulta.

Paimennuspäivä

Aamutuimaan ajeltiin Karjalohjalta Somerolle, Klossnerien lammastilalle Woollandiin. Perillä odotti upea maatilamiljöö ja kunnon aamiainen - pekonia, munakokkelia, ahvenfilettä... todellinen mestarien aamiainen tuvan pöydän ääressä polkaisi päivän kivasti käyntiin. Samalla tutustuttiin toisiimme ja käytiin teoria-asiat läpi.

 

Taipparin suorittajia oli viisi. Tara ei lampaista innostunut, siksi ei oikein arviointiakaan saanut tehtyä mutta jotain saatiin pienen keskustelun jälkeen paperille. Tässä kokonaisvaikutelma:
"Ei tiedä mitä lampaiden kanssa tehdä, ohjaajahakuinen. Rohkea. Koulutettavissa."

Tara käyttäytyi koko päivän todella hienosti - ei mitään turhia hillumisia vaikka koiria oli joka puolella. Uskomatonta että ollaan jo tässä vaiheessa, nyt tuntuu siltä että Taran kanssa voi mennä mihin vaan, milloin vain! Ja ollaan me mentykin!



Puolilta päivin pääsimme lounastamaan ja jälleen meitä hemmoteltiin, alkuruokana popsittiin herkullisia mätileipiä, pääruokana herkuteltiin savu- ja loimulohella... tuossa paikassa ymmärretään miten homma toimii!

 

Päivä oli upea, aurinko paistoi ja tunnelma oli äärimmäisen leppoisa. Olin aivan täysin lomalla, vaikea keksiä mukavampaa ajanvietettä. Iltapäivä meni ulkosalla paimennusta seuratessa, koiraihmisten kanssa  jutellessa ja kahvitellessa. Täydellistä!

Pääsimme vielä uudelleen lampaiden pariin ja koska nyt oli lupa vähän hetsata (taipparin aikana ei koiraan saa vaikuttaa), Tara vihdoin oivalsi että lampaitahan saa vähän hätistellä. Välillä joutui jo ihan hillitsemäänkin. Tara ei myöskään ollut millänsäkään kepin huitaisuista, tai siis ei ottanut itseensä vaikka kouluttaja kovaakin iski kepin Taran edessä maahan - kunnioitti toki eli lopetti juoksemisensa mutta jatkoi heti kun piti. Eli se kommentti rohkeudesta oli ok. Muutenkin meno oli ihan toista kuin taipparissa. Tätä pitää päästä kokeilemaan lisää!

 

Illalla oli vielä edessä Koirakoulu Vision keikka. Meidän vuoroamme siirrettiin kuudeksi joten ehdimme mukavasti Nurmijärvelle. Nyt jo tuntui vähän siltä että Tara on todella tiukilla ja meidän sessiomme menee huonosti... mutta mitä vielä! Tara toimi täydellisesti, paremmin kuin koskaan aikaisemmin! Tehtävänä oli vastaantulijoiden kohtaaminen. Tehtävää vaikeutettiin vaihtelemalla vastaantulijoita ja heistä tuli kokoajan tungettelevampia. Edes Taraa nimeltä kutsuva, lepertelevä "vastaantulija" ei saanut Taraa pois tolaltaan vaan Tara tarjosi kontaktia ihan niinkuin pitikin.

Todella mahtava päivä, raskas kaiken uuden ja monensadan kilometrin autossa matkaamisen vuoksi mutta Taran uskomattoman hyvä pinna ja sopeutumiskyky olivat enemmän kuin ilahduttavia asioita. Nyt viimeistään tiedän että minulla on koira jonka kanssa voi tehdä mitä vain.

 

 

Kohti Someroa

Reilu kolmesataa kilometriä taittui hujauksessa ja ehdimme perille iltaseitsemäksi. Matkakoira nukkui koko matkan, tai no, kerran nousi katselemaan maisemia mutta jatkoi sitten köllöttelyä.

Hotellihuoneessa alkoi paikkojen tarkistaminen juurtajaksaen. Käytiin pikku kävelyllä hotellin ympäristössä, Taran mielestä kamalasti kaikkea jännää joka puolella, häntä heiluu ja into on päällä.

Iltapalan jälkeen nyt köllötellään.

Tästä on n. tunnin ajomatka Klossnerien tilalle Somerolle eli seitsemältä aamulla matka jatkuu. Eli ihan normaali aamuherätys edessä, kannatti ehdottomasti ottaa tämä välietappi!

Hotellihuone on motellitasoa, ei mikään huono mutta ei mitään luksustakaan. Hinta 89eur. on kohtuullinen, valitettavasti aamiaista en ehdi aamulla hyödyntää kun lähtö on niin aikaisin. Tosin tarjosivat aikaistettua aamiaista mutta koska Somerolla odottaa aamupala en käytä mahdollisuutta hyväkseni.

 

Synttäripäivän riemuja

Syntymäpäivän kunniaksi vietettiin ulkona mukava keväinen päivä. Ensin käveltiin Merjan ja Nipsin luo ja lähdettiin porukalla pitkälle kävelylle Kalevankankaan metsiin. Nipsi ja Tara jaksoivat riehua keskenään koko viiden kilometrin lenkin, me olimme lisäksi tulleet kävellen jo neljän kilometriä Laajalammelta joten vähän alkoi jo Tarallakin askel painaa. Tara pääsi myös ihastelemaan ravureita kun oikaisimme raviradan kautta.

Kun Nipsi ja Merja palasivat kotiin, meillä matka jatkui kaupungille. Kauppakeskus Stellan läpi kävely on jo rutiini, tällä kertaa Tara oli poikkeuksellisen mallikkaasti ja kipitti nätisti vieressä, välillä kontaktia tarjoten. Tuli ihan ylpeä olo miten hienosti Tara jo osaa käyttäytyä! Väkeäkin oli paikalla paljon, aurinkoinen ilma, toripäivä ja ennakkoäänestys oli saanut ihmiset liikkeelle.

Torin reunalta suuntasimme satamaan istuskelemaan laiturin penkille ja lepuuttamaan jalkoja ja nautiskelemaan eväitä - Taralle oli jemmassa itse tehtyä maksaherkkua joka teki kauppansa.

Lopuksi vielä Kenkäveron kautta kotiin ja synttäripäivän lenkki oli siinä. Kaikkiaan reissulla vierähti aikaa neljä puoli tuntia, matkaa kertyi kuutisentoista kilometriä. Taralla kilometrilukema oli ihan omalla tasollaan - Nipsin kanssa revittelyssä kertyi valtava lisämatka.

 

Rallia Nipsin kanssa

Raviradalla

Satamassa huilaamassa

 

Reissu kartalla

Tara täyttää tänään vuoden!

Yksi kokonainen vuosi on Taralla koiranelämää takanaan! Millään herkkuövereillä ei juhlita vaan päivä pyhitetään kaikenlaiselle kivalle puuhalle - tavataan pari koirakaveria, ulkoillaan oikein kunnolla ja löhöillään.


Ruuu ja pennut. Tara jossain alimmaisena :)

Tara yhdeksän päivän ikäisenä


 

Mikkeliä ristiin rastiin

Tämän illan lenkki venähti yli kolmetuntiseksi, oli niin mahtava ilma, tuulesta huolimatta!

Alkuverryttelyksi käveltiin Urpolanlammen kautta, sitten keskustaan ja tehtiin perinteinen Stellan läpi ees-taas kävely. Paras muuten tähän mennessä! Tyyppi jaksoi tulla  tosi paljon kontaktissa ja minkäänlaista höntyilyä ei ollut!

Keskustasta jatkettiin satamaan, sieltä Rouhialaan, Peitsariin, Graanille... sitten vielä Kenkäveron kautta tutustumaan Mikkeli-puistoon jolloin Taralle myös koitti vapaus kun heti Kenkäveron jälkeen pystyin laskemaan koiran vapaaksi, sitten matka jatkui Kaihulle ja Laajammen (siis sen lammen) kautta kotiin.

Matkaa kertyi kuusitoista kilometriä, ihan kiva lenkki siis.

Palkkionamina toimivat jälleen tavalliset koiran nappulat, Tara siis sai ison osan päiväruuastaan lenkillä. Todella hyvin toimi tuo järjestely jälleen! Nyt sohvalla nukkuu reporanka pikku nahkiainen :D

Ravitsemusansa

Nyt kun on hetken miettinyt Taran pönäköitymistä, huomaa kuinka helposti taju hyvästä ravitsemuksesta katoaa. Niin oman kuin eläimenkin osalta.

Aloin ihan konkreettisesti selvittämään, kuinka paljon koiran namittaminen oikein merkitsee päivän annoksen suhteen. Vastaus: Todella paljon! Ahkerana treenipäivänä ruoka-annos jopa tuplaantuu! Asiaa hiukan tasapainottaa että vastaavasti treenien lisääntyessä kulutuskin lisääntyy mutta ei lähellekään samassa suhteessa.

Tara ei onneksi ehtinyt paisua enempää, oma silmäkin jo jotain varotteli, mutta Millan huomio herätti. Paino oli ihan jees vielä edellisen punnitsemisen hetkellä, silloin paino oli 19,4kg ja paino pysynyt tuossa reilut kaksi kuukautta. Vähentynyt liikunta juoksun vuoksi ja kasvun päättyminen aiheuttivat nopean pompsahduksen painoon jota kertyi reilu kilo hetkessä. Reilu kilo kuulostaa vähältä mutta on paljon suhteutettuna koiran painoon.

Mitäs nyt?

Taran paksu kausi oli onneksi vain reilun kahden kuukauden mittainen, paluu terveisiin mittoihin onnistuu helposti.

Tänään ruoka alettiin syömään suurelta osin lenkillä, tapa josta todella moni asioista perillä oleva taho on muistuttanut, ei jostain syystä ole minulla tullut käyttöön. Ja tänään lenkillä harmitti todella paljon tuo oma laiskuuteni - kun tähän saakka olen pähkäillyt miten löytäisin mahdollisimman hyvän palkkioherkun, palkkiona toimikin ihan arkinen koiranruoka! Päivän ruuasta puolet meni Taralle palkkiona lenkin lomassa, hyvällä ruokahalulla! Eihän tämän olisi pitänyt olla yllätys, monesta suusta on vinkkiä tullut, vasta nyt sain vietyä asian käytäntöön.

Tästä on hyvä jatkaa, kiitos Mirvalle ja Millalle jotka viimeisimpänä tuota olette minulle ehdottaneet :)

Se, mikä jäi mietityttämään, on se kuinka eläimet ovat meidän armoillamme tässäkin asiassa. Ihmisen häiriintynyt käyttäytyminen ravitsemusasioissa on johtanut mm. siihen että esimerkiksi Iso-Britanniassa jopa 15% hevosista kärsii metabolisesta oireyhtymästä. Luulen että koirien tilanne on huomattavasti pahempi. Kun olemme ruokkineet itsemme paksuiksi emmekä kestä hetkeäkään nälkää ja lohtu suruihin tulee ruuasta ja herkuista, ei ole ihme että vedämme läheiset mukanamme... niin lapset kuin lemmikitkin.

"Rakas, sinusta on tullut pullukka", koiranäyttelyssä Imatralla ja muita pääsiäisrientoja

Tänään oli Taralle ja minulle AIVAN uusi juttu edessä - herätys oli vähän viiden jälkeen ja aamulenkin jälkeen suuntasimme Imatralle Avia Sport- hallille koiranäyttelyyn! Etukäteen vähän mietitytti, kuinkahan käy... valtavasti koiria ja ihmisiä, aikamoinen tilanne vaikka paljon ollaankin ihmisjoukoissa oltu ja koiraryhmissäkin jonkin verran.

Ja hienostihan se meni! Tästä iso kiitos handlerille eli Millalle joka taitavin ottein pikakoulutti Taran kehähommiin, jotain oltiin yritetty treenata itsekin mutta esimerkiksi näyttelyhihnassa olo oli Taralle ihan uusi juttu, puhumattakaan kehässä kipittämisestä niin, että mukana on joukko muita koiria juoksemassa ja sitten vieras täti jopa kurkkii suuhunkin, ettäs kehtaa!

Kisamenestys jäi saamatta - vaikka arviointi olikin kiva, ei jatkopaikkaa herunut. Mutta omassa mielessämme voitimme ja isosti, kokemus oli kiva ja niin Taralle kuin minulle todella hyvää treeniä!

Tässä tuomarin pöytäkirja:
"11kk tosi reipas esiintyvä juniori sopivan kokoinen! Hyvä ilme. Pään tasapaino saisi olla parempi, kuin myös kulmaukset. Hyvä hännän kiinnitys, mutta aavistuksen lyhyt. Liikkuu hyvällä askelella." Ja sitten oli rasti kohdassa "Rodunomainen" suhtautumisessa tuomariin.

Kevythäkkikin tuli ostettua, siinäkin oli suuresti apua kun Milla oli mukana kertomassa mikä koko on järkevä, ja saipa Tarakin testata häkin ennen ostopäätöstä. Ja leluja, niitä tottakai piti ostaa :)

Oikein kiva pääsiäinen johon mahtui sukulointia Muuramessa, reissausta ja näyttely. Paljon hyvää harjoitusta ja kokemusta Taralle (ja isännälle). Ja pääsihän Tara jopa lehdenkantajaksi - mummin kanssa kun tulivat pikku lenkiltä niin Tara sai kantaa lehden kotiin asti, polleana oli koira tuosta tehtävästä :)

Tara pääsee laihdutuskuurille, "pari kiloa pois" kuului Millan kommentti ja siihen on helppo yhtyä. Namien syönti on vähän kostautunut - en ole namikulutusta huomioinut ruuan määrässä, jatkossa pitää olla tarkempi.

Tänään taas pääsi mielessään toteamaan miten loistava "kasvistäti" meillä on, niin hirmuisesti on Milla jeesannut matkan varrella! Iso, ISO kiitos Millalle :)



Tara Millan turvallisessa huomassa

 

Saalis

Pitkät lenkit ovat taas kuvioissa!

Koska juoksuaikana lenkit olivat vähintäänkin työläitä kaikkine stoppauksineen, nuuhkimisineen ja häsläyksineen eikä Taraa voinut pitää irti, pitkistä lenkeistä tingittiin ja tehtiin paljon lyhyitä. Tänään sitten vihdoin palattiin kunnon lenkkeilyyn ja pienen metsähiippailun jatkoksi käveltiin Urpolan kymppi.

Alkumatkasta Taralle iski mörköhetki, joku metsässä pelotti sitä niin että välillä piti ihan pysähtyä keräämään rohkeutta. Metsässä varmaan liikkuu joku elukka, Tara oli saman paikan läheisyydessä yhtä jännittynyt joku päivä aiemmin kun mentiin toista kautta.

Tuo tapahtui ihan alkumatkasta ja kun jännitys katosi, meno oli iloista. Aikaa meni runsaat pari tuntia, päästiin nauttimaan koko matka irrallaan kulkemisesta kun lenkillä ei liikkunut ketään muita.

Metsiköstä löytyi marjapoimuri ja vitsinä sanoin Taralle "etsi"... aika hyytävää kun Tara alkoi päättäväisesti jäljittää jotain syvemmälle metsään...

Tänään Tara oli myös pari tuntia tallilla esitelmää kuuntelemassa ja hevosia katsomassa, ihan rankka päivä siis kaiken kaikkiaan. Hienosti kyllä jaksoi olla kiltisti täydessä maneesin kahviossa, välillä sai juosta niin paljon kuin kintuista lähtee maneesissa.

Rauhoittumista...

Nyt on juoksuajan pahin huippu takana, eilen lenkkeily oli jo asiallista. Myös kotona möliseminen on loppunut. Vielä kuljetaan visusti hihnassa viikko pari.

Juoksuaika huipussaan

Nyt ei enää tipottelua ilmene ja Taran käytös on vähintäänkin pöljää (siis niin pöljää kuin mihin Tara pystyy). Kotona haukututtaa useampikin ääni.

Viikonloppuna oltiin Muuramessa ja sieltä vielä sunnunataina ajeltiin Koirakoulu Visiolle treenaamaan. Olipas aika haastavaa Taralle, jo parkkipaikalle päästyämme piti nostaa hirmuinen meteli pihassa pomppivalle varikselle - normaalistihan Tara ei juuri hauku eikä varsinkaan linnuille.

Itse treenissä siirryttiin helpompiin tehtäviin, sen verran täpinöissään Tara oli hajuista ja ihmisistä. Pysyttelimme varuulta ulkosalla vaikka pöksyissä olisi ollut lupa mennä sisällekin. Pöksyjä en ole hankkinut enkä hankikaan, edellisten koirien kanssa pöksysompailu oli sen verran työlästä että mieluummin otan matot pois juoksun ajaksi ja suojaan makuupaikat.

Treeni meni hyvin siihen nähden että juoksuaika on nyt kiivaimmillaan, toisaalta oltiin jo oltu "mummolassa" ja autoreissua oli takana ihan rutkasti joka sekin vei varmasti terää keskittymiseltä. Kaikkiaanhan Tara reissasi tämän viikonlopun aikana 600km, mutta reissukoira kun on, kaikki sujui kuin rasvattu.

Tara on ulkoillut hihnassa nyt juoksun alusta (11 päivää), vielä varmaankin parisen viikkoa pidän saman linjan. Virtaa on tyypillä valtavasti koska Tara ei ole päässyt juoksemaan oikein kunnolla miltei kahteen viikkoon, tuskin maltan odottaa sitä että sen voi päästää jälleen irti! Lenkillä on ilmennyt lievää hihnassa vetämistä, niinpä vanha kunnon "Stop and Go"-menetelmä on palannut, eli aina kun hihna kiristyy, matkanteko tyyssää siihen paikkaan. Vasta kun Tara palaa askelen pari takaisin, matka jatkuu. Yllättävän toimiva menetelmä ja taluttajallekin lempeä kun homma ei mene vetokilpailuksi. Tämän yhteydessä en ole erikseen palkinnut naksulla ja namilla vaan olen tuumaillut riittäväksi palkkioksi matkan jatkumisen kun Tara on tarjonnut toivottavaa käytöstä.

Kotona ollessaan normaalisti hiljainen hurtta vinkuu ja vonkuu nyt kaiken aikaa, sen se aloitti kunnolla sunnuntai-iltana. Yksin ollessaan se ei kuitenkaan pidä ääntä, parhaillaankin "salakuuntelen" sitä valvontakameran kautta, ihan mahtava tapaus tuossa helppoudessaan :)

Juoksuaika koitti

Melko tarkalleen 11kk on Taran ikä kun ensimmäinen juoksuaika koitti. Sohva on tiplutettu (onneksi sohvatyynyn päälliset ovat irrotettavat ja konepestävät). Käytös on ollut vähän tavanomaista reaktiivisempaa - kun normaalisti ei haukututa, nyt silloin tällöin pitää haukahtaa ulkoa tuleville äänille. Sisällä ollessaan Tara tepsuttelee levottomasti ympäriinsä.

Eilen ensimmäinen merkki oli pissiminen keskelle asfalttia, sitä Tara ei normaalisti tee. Tänään sitten varmistui mistä tuo johtui kun alkoi muitakin merkkejä olemaan näkyvillä.

Päivitys:
Iltalenkillä Tara oli poikkeuksellisen mietteliäs ja kuuliainen, jos juoksuajalla on tuollaiset vaikutukset, hyvä! :D

Urban trekking

Koo niin kuin keskiviikko, koo niin kuin kaupunkipäivä.

Tasan kahden tunnin lenkki saatiin aikaiseksi kun käppäiltiin kaupungille. normikuvioksi kehittynyt Stellan läpi käppäily suoritettiin nytkin, melko hyvin meni vaikka jostain syystä nyt Tara hinkusikin penkeillä istuvan nuorison perään... huumekoira-ainesta? ;)

Päästiin treenamaan muutama kerta käsi-targetiakin kun tavattiin Niina! Ekat menivät pompun kera mutta tuli sieltä pari hyvääkin kosketusta lopuksi. Saatiinpahan sotkettua Niinan vaatteetkin.

Kaupungilla kävely meni ihan kivasti, kontaktia tuli kohtuullisesti ja Tara tuntui mukavan hyväntuuliselta.

Lopuksi vielä käytiin Musti&Mirrissä namiostoksilla, Tara sai maistiaisiakin :)

Kotimatkalla reissun täydensi Pekka, Taran lempituttavuus, ajokoira joka on Taran riemuksi hyvin tuttavallinen. :D

"Mä haluun ton pallon ja ton possun ja ton..."

Koiranulkoiluttajatyyppejä

Alunperin Faceen postaamiani, toivomuksesta nyt tänne kerättynä:

"Ninjakoirakko" tai myös "Sissikoirakko"

Kuin japanin ninja, tämä kaksikko kykenee yliluonnollisiin suorituksiin yllättäessään pahaa-aavistamattoman metsässä liikkujan. Oksankaan rasahtamatta ninjakoirakko materialisoituu viereen vaikka olisit kuinka tarkasti katsellut ympärillesi vakuuttuen että olet metsän ainut kulkija.

Ninjakoirakko käyttää usein illan hämärää pysyäkseen näkymättömänä ja tehostaa huomaamattomuuttaan pukeutumalla mahdollisimman vaikeasti havaittaviin vaatteisiin (maastopuku, jopa ghillie). Usein ninjakaksikon yllätystekniikkaan kuuluu "stopparilta" tuttu paikallaan vaaniminen, mutta siinä missä stoppari vaanii näkyvillä, ninjakoirakko paljastuu vasta, kun välimatkaa on reilu metri.

Toistaiseksi tiede ei ole kyennyt selittämään, miksi ninjakoirakko kykenee niin tehokkaasti piiloutumaan, on kuitenkin esitetty teoria että ninjakoirakolla on kyky mukautua taustaan kameleontin tavoin.

Ninjakoirakko ei luonnollisestikaan käytä heijastimia, huomioliiviä tai olinpaikan paljastavia valoja, vaan pyrkii kaikin keinoin välttämään paljastumista - kunnes uhri on kosketusetäisyyden päässä.

Vielä ei tarkkaan tiedetä, kuinka ninjakoirakon uhrit valikoituvat, mutta syy-yhteys uhrin käytökseen on useissa tapauksissa kyetty osoittamaan. Mikäli uhri lauleskelee näennäisen yksinäisyyden turvin, lässyttää nolosti koiralleen, laskee kuuluvasti suolikaasujen painetta tai virtsaa pusikkoon, on todennäköisempää että ninjakoirakko materialisoituu viereen kuin silloin kun uhri käyttäytyy "asiallisesti".

----

"Cesar Milan" aka. Kessu, aka. psykopaatti

"Cesar Milan", tai "Kessu" on useimmiten miespuolinen koiran ulkoiluttaja. Kessun erottaa jo kaukaa hiukan etukumaraisesta, gorillamaisesta kävelytyylistä. Kessun koira on usein kookas, mutta raameistaan huolimatta pelokas ja arvaamaton räksyttäjä. Kessun koulutusmetodit ovat väkivalta ja vittuilu. Väkivallalla kessu pitää koiransa pelon avulla näennäisesti aisoissa, hän on oppinut televisiosta että "isännän pitää perkele näyttää sille vitun koiralle kuka on jumalauta johtaja!". Vittuilu taas toimii koulutettaessa vastaantulijoita. Nämä "Pack Leader"- uskovaiset käyttävät käteviä apuvälineitä koiriensa hallitsemiseksi, esimerkiksi sähköpannat ja ihan perinteinen nyrkki ovat suosittuja. Kessu on saanut opetettua koiransa melkein sisäsiistiksi jo viidessä vuodessa painamalla ahkerasti koiransa nenää ulosteisiin tai virtsalammikkoon mikäli koiralle on päässyt tapahtumaan vahinko sisällä.

Kessun kaulaa koristaa usein leijonariipus, koiran kaulassa on piikkipanta. Kessu elää jatkuvassa ristiriidassa - toisaalta hänen mielestään kovakätinen auktoriteetti on jees ja jopa välttämätöntä koiran/lapsen/akan kasvatuksessa, toisaalta hän vihaa mm. poliisia ja ylipäänsä kaikkea mikä edustaa lakia ja järjestystä. Kessun lempiväri on camouflage tai musta, tosin musta ei kuulu kessun lempiväreihin ihmisistä puhuttaessa.

----

"Haukkuveli"

"Haukkuveli" on helppo tunnistaa äänestä. Varsinkin kerrostalolähiön illan ääniin kuuluu perinteisesti haukkuveljen iloinen ääntely yhdessä koiransa kanssa. Usein rituaali alkaa koiran pienellä haukahduksella parvekkeella johon haukkuveli pian yhtyy. Haukkuveli toimii samalla periaatteella myös ulkoilutustilanteessa.

Seuraavassa ote tyypillisestä haukkuvelidialogista. Keskustelussa koira on merkitty K-kirjaimella , HV taas tarkoittaa haukkuveljeä (usein myös tervehdystä jolla haukkuveljeä tekisi mieli tervehtiä):

K: "(Vuh)"
HV: "Turpa kiinni."
K: "Vuh!"
HV: "Nyt jumalauta se turpa kiinni!"
K: "Vuh vuh, RÄYH!"
HV: "Saatanan rakki, TURPA KIINNI!"
K: "Vuh väy räyh, VOU VOU VOU!"

----

"Stoppari"

Stoppari on jokaisen pentukoiran ulkoiluttajan kauhu. Stoppari on salakavala vaanija, joka odottaa lenkkipoluilla ja kaduilla koulutusvaiheessa olevia koiria.

Stopparin pääsääntöisesti käyttämä metodi on "Road Block", tätä menetelmää käyttävä stoppari tukkii reitin jäämällä odottamaan vastaan tulevaa kokematonta koirakkoa. Usein stoppari vielä hämää uhriaan pitämällä koiransa lyhyessä taluttimessa, mutta kohdalla ollessaan laskee taluttimen äkisti pitkäksi jolloin seurauksena on kokemattoman koiran riehaantuminen. Iskun onnistuessa stoppari hymyilee myötätuntoisesti kokemattoman koiran ulkoiluttajalle ja saattaa viimeistellä työnsä tarjoamalla koirankoulutusvinkin tai kaksi. Usein stoppari vain nyökyttelee päätään merkitsevästi.

Kokematon koiran ulkoiluttaja saattaa kuvitella, että stopparia voisi välttää pysähtymällä itse ja odottamalla että stoppari ohittaa normaalisti. Näin ei kuitenkaan käy, vaan huomattuaan että vastaantuleva koirakko pysähtyy, stoppari kävelee koirineen kohdalle ja pysähtyy itsekin. Tässä vaiheessa luonnollisesti seuraa jälleen taluttimen pidennys. Kaikkein ahneimmin saalistaan jahtaavat stopparit saattavat jopa laskea koiransa vapaaksi, tästä menetelmästä käytetään nimitystä "Hit And Run".

----

"Rukkanen"

Ulkoiluttaja jota koira vie miten tahtoo, minne tahtoo. Sukua virvelöijälle siinä mielessä, että ihan samalla tavalla koira/koirat poukkoilevat holtittomasti, mutta ilman sisäänkelausyritystä. Todellinen rukkanen valmistautuu talvikeleihin mahdollisimman liukkain jalkinein.

Extreme-rukkanen taas varustautuu suoritukseensa kahdella, tai peräti kolmella koiralla. Kun kädet eivät riitä yhdellekään, kolmen koiran epätoivoinen hallintayritys tarjoaa huikean spektaakkelin ohikulkijoiden ihasteltavaksi.

Rukkanen on hyvin luottavaisesti tulevaisuuteen suhtautuva tyyppi. Niinpä joka kerta kun vastaan tulee koirakko, rukkanen ei yritäkään saada koiriaan kulkemaan sivulla vaan ajattelee "josko NYT onnistuisi!". Joka kerta hän yllättyy iloisesti kun saa aikaan koiramylläkän. Rukkasen kohdatessaan kannattaakin ehdottomasti vaihtaa puolta, liikkui sitten kävellen, koiran kanssa, autolla tai ratsain.

----

"Virvelöijä"

Virvelöintiin tarvitaan pieni koira ja flexi, mieluiten 10-metrinen, mutta lyhyemmälläkin pärjää. Koira jätetään itsekseen poukkoilemaan perään ja jossain vaiheessa se kelataan sisään voimallisesti. Sitten taas "annetaan siimaa" ja toistetaan sama. Vahvimmat virvelöijät saavat saaliinsa kierimään luokseen. Tärkeää virvelöinnissä on antaa koiran olla täysin huomiotta, paitsi kun on aika kelata saalis sisään.

Valmistautuminen vaellukselle, treenipäiväkirja osa 1

Yksi osa valmistautumisesta Pallas-Hetta- vaellukselle on tehdä "harjoitusvaelluksia" joilla pääsee jyvälle siitä, miten vähän pidemmät taipaleet taittuvat. Jatkossa on siis tarkoitus viikottain kävellä n. 20km lenkki, toki kaiken muun oheisharjoittelun lisäksi. Kesemmällä lisätään tuohon pidempään treenilenkkiin ensin kantamuksia ja vähitellen myös matkaa. Samalla Tara tottuu omaan reppuunsa, joka tosin vielä on hankkimatta.


Treenivaellusten lisäksi ohjelmaan tulee myös ihan perinteiset juoksulenkit, kunhan vaan pururata tuosta vähän sulaa. Hankin piakkoin Taralle juoksuvyön joustohihnalla jolloin juoksemisesta tulee molemmille mukavampi kokemus. Samalla tulee tehtyä uusi aluevaltaus - caniross!








Tänään tehtiin ensimmäinen treenivaellus, nyt vielä helppo eli suurin osa matkasta kuljettiin tietä pitkin mutta kyllä mukaan mahtui kaksi kilometriä umpihankeakin ja jonkin verran auraamatonta metsäautotietä. Matkaa kertyi kaikkiaan 18km ja aikaa kului neljä tuntia, eli suhteellisen ripeästi kuljimme kun ottaa huomioon että Tara saa myös jäädä nuuskimaan mielenkiintoisia hajuja niin halutessaan.

Lenkillä vähän hortoiltiinkin, kuvassa pallukka 10:n kohdalla tehtiin pieni harhareitti kun tie jolle olimme menossa ei ollutkaan kulkukelpoinen. Tästä oli seurauksena melkoista rämpimistä upottavassa hangessa, kulku helpottui kun päästiin Pitkäjärven jäälle, tosin vettä oli jäällä niin paljon että välillä kengät kastuivat ihan kunnolla. Väli pallukasta 4 pallukkaan 7 oli osin reiteen asti upottavaa umpihankea - ei kannata ylittää hakkuuaukeaa tähän aikaan... lunta piisaa huomattavasti enemmän kuin metsässä! Jäällä kulkemisen osalta tämä oli talven viimeinen jäällä pööppöily... nyt jo oli aika pelottavaa kun ohut pintajää ajoittain petti alta ja jalka vajosi muutaman sentin. Onneksi alla oli vielä pitävää jäätä mutta nyt oltiin jo riskirajoilla. Lopputalvi pysytellään visusti kuivalla maalla.

Tällaisella lenkillä tietenkin pitää jo olla tarkkana koiran kunnon suhteen, ei sillä etteikö sen kunto kestäisi, matkana tuo ei mikään valtava ole mutta esimerkiksi tassuihin tulevat haavat ovat ihan täysin mahdollisia. Toisaalta siinä missä itse pääsee hangessa kohtuullisesti etenemään, Tara joutuu jo tosissaan tekemään töitä etenemisen suhteen, eli kyllä se koiran ylirasittuminenkin mahdollista on. No, eipä tuo tyyppi kovin rasittuneelta tuntunut, tuolla jäätikköosuudella (12) tara veti hirmuiset hepulit kun oli tasaista alustaa - olipahan revittelyt! Ja viimeisellä kilometrillä kepin kanssa kirmaaminen oli ihan yhtä energistä kuin lähtiessäkin. Aivan mieletön kunto tuolla koiralla!

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi

"Oho, onpa jyrkkä kallio!" tuumaa Tara

Täysikasvuinen

Nyt voi jo pikkuhiljaa julistaa Taran täysikasvuiseksi, vaikka ensimmäistä juoksua yhä odotellaan.

Tämän vuoden puolella paino on käytännössä pysynyt samana, säkä samoin. Säkäkorkeudeksi olen saanut 54 tai 55cm, veikkaisin että tuo 54cm on lähempänä oikeaa.

Juuri sopivan kokoinen roikale tuosta taisi tulla :)

Vaeltamaan

Joku aika sitten heräsi taas hirmuinen hinku päästä kunnolla luontoon. Taran kanssa tehdyt megapitkät metsäreissut pistivät miettimään että joskohan jo tulevana syksynä tehtäisiin vähän vaativampi reissu.

Paikka mietitytti, ensivaelluksen koiran kanssa on turvallisuussyistä oltava vähän "helpompi" joten vaativammat reitit tippuivat heti pois listalta. Samoin ajankohdaksi valikoitui syksy, talvivaellukseen Tara ei kauhean hyvin sopeudu koska kovat pakkaskelit edellyttävät lyhytkarvaisen koiran osalta pusakkaa ja tossuja - pitkillä vaelluksilla aika hankalaa kun ne kuitenkin rajoittavat koiran liikkeitä. Lisäksi Taran hiihtotaito on melko kehno joten luminen maasto on este vähänkin pidemmälle reissulle.

Tuttu Nuorttijoen reitti tippui niinikään pois, Nuorttijoen ylitys kahlaamalla on aika hankala, vaikka rengasreitin vastapäivään kiertämällä se jäisikin viimeiselle etapille.

Metsähallituksen vaellusreittisivusto tarjosi erinomaisen tietolähteen mutta vain siihen asti että sain raakattua valtaosan reiteistä pois, edelleen pähkäiltäväksi jäi, mikä olisi SE reitti...

Apuun ennätti Facebook/Oikaraisen Sonja joka kyseli asiantuntevalta ystävältään vinkkiä ja sen myötä valinnaksi tuli Pallas-Hetta- reitti.

"Helppo nakki, tunturiin vaan"?

Vaikka Pallas-Hetta- reitti luokitellaankin helpoksi vaellusreitiksi, ei ihan takki auki voi sillekään lähteä. Matkaa kertyy 55km ja päiväetapit ovat varsinkin huonossa säässä kohtuullisen pitkiä, niinpä pitää tällekin vaelluksele valmistautua kunnolla. Kevään ja kesän aikana edetään hyvin karkeasti seuraavan tsekkauslistan mukaisesti:

• koiran terveys vaelluksella (sidetarpeet, tossut, lämminpusakka, sadetakki jne.)
• oma terveys (vaellukselle soveltuva EA-setti jne.)
• hätätilanteet (kännykkä ja varakännykkä, toimivat jos kenttää on, osin ei ole)
• muona (mitä itselle, mitä koiralle, välineet)
• majoitus (teltta, tupiin ei koirilla ole asiaa)
• varustus (vanha rinkka pelittää edelleen, rinkka koiralle, treenattava kunnolla ennen matkaa ja selvitettävä paljonko koiran voi laittaa kantamaan (osittain koiran omat muonat?)). Koiraa ei voi pitää kaikenaikaa irti, siksi tarvitaan myös juoksuvyö taluttimen kiinnitystä varten.
• suunnistus (omat suunnistustaidot kartan ja kompassin avulla jo palautettu mieliin, GPS, nämä siis varalta, reittihän sinänsä on hyvin merkitty.)
• treenaus (useita yöpymisiä kevään ja kesän mittaan, harjoituslenkin yli tulevan päiväetapin mittaisia eli vähintään 20km kertareissuja. Paikkana mm. itärajan tuntumassa olevat metsäreitit). Oma kunto ei tällä hetkellä riitä vaellukseen niin että hommasta nauttisi joten tämä on samalla hyvä yleistreenihaaste muutenkin. Hankinnassa on "juoksuvyö" johon saa taluttimen kiinni, yhteiset juoksulenkit tulevat olemaan yksi yhteinen treenimuoto Taran kanssa joka tukee vaellukselle valmistautumista ja on kivaa ja terveyden kannalta tärkeää muutenkin.

Noita edellämainittuja  kohtia puran pikkuhiljaa suunnitteludokkareiksi ja laittelen niitä näkyviin tähän blogiin.

Vaelluksen tulen tekemään "soolona", tai no, duona kun kerran Tara tulee mukaan mutta minkäänlaista "retkikuntaa" en ole kasaamassa. "Vaarallista ja edesvastuutonta" sanoo joku. "So what?" sanon minä... :)

Tarvottavaa riittää 55km, maisemat ovat komeita!

Meistä tulee lammaskoiria! Tai ainakin Tarasta... ehkä ;)

Eilen tuli vahvistus että Somerolla järjestettävään paimennuspäivään oli vielä tilaa ja niinpä meillä on Taran kanssa paikka varattuna!

Viikonlopun aikana pääsee tekemään "taipparit" eli testaamaan koiran taipumuksen paimentamiseen. Mehän emme varsinaisesti ole ryhtymässä harrastamaan ko. lajia saati tekemään siitä Taralle työtä vaan ihan vain siksi osallistumme että koiran kanssa on kivaa kokeilla kaikenlaisia uusia juttuja, se on paitsi koiralle hyvä asia, myös isännälle mukavaa vaihtelua joka toivonmukaan vain entisestään lujittaa koirakon yhteistoimintaa.

Kyseessä on Suomen Collieyhdistyksen järjestämä tapahtuma 25.4. (http://www.collieyhdistys.fi/forum/viewtopic.php?f=2&t=12426).

Tarallahan ON vankka lammastausta, useamman kerran ollaan otettu tuntumaa lampaisiin (vitsi vitsi, vasta tuolla paimennuspäivän yhteydessä oikeasti selviää, millainen Tara on lampaiden kanssa). Mutta kivasti nuo kohtaamiset on tähän saakka menneet, kuvi taitaa löytyä tästäkin blogista...

Kesällä käytiin Suskin avustuksella tutustumassa lampaisiin useammankin kerran :)

Bloggaus jatkuu - väliaikaraportti

Blogikirjoittelu on näemmä sen verran pitkäpiimäistä puuhaa että se on helppo unohtaa. Nyt on tarkoitus hiukan terästäytyä ja pudotella tänne ajatuksia ja kuulumisia - lähinnä omaksi iloksi ja hyödyksi.

Mitä on tapahtunut sitten syyskuun jolloin kirjoitin edellisen postauksen? Paljon!

Aloitimme Taran kanssa "projektikoirakkona" eli olemme eläinkouluttajan ammattitutkinnon suorittajan Mirva Paasosen ohjauksessa. Määrittelimme treeniaiheeksi ihmisten rauhallisen kohtaamisen, tähän saakka Taralla on ollut hiukan kiusallinen tapa tervehtiä tuttavia hyvinkin riemukkaasti, päälle hyppien.

Välineeksi valittiin käsi-target, ajatuksena että ei lähdetä sammuttamaan koiran voimakasta ja luontaista halua tervehtiä vaan kanavoidaan se ihmisen kannalta miellyttävämpään toimintaan. Nyt siis tavoitteena saada tervehtiminen toimimaan niin että Tara koskettaa kirsulla tervehdittävän kämmentä ja sitten perääntyy, ilman "EI!"-huutoja ja riuhtomista.

Hommaa on treenattu Mirvan ohjauksessa niin Mikkelissä kuin Koirakoulu Vision tiloissa Nurmijärvellä. Visiolla käyntien herkullinen bonus on se, että samalla on voinut seurata myös muiden koirakoiden toimintaa - erinomaista lisävinkkiä Taralle ja minulle!